Märkää

Tyylikästä

 Viime päivät on ollut semmosta vedenpaisumuksen juhlaa, että ulkoiluvarustuksena on ollut kuorikamat ja kumpparit eikä puhettakaan muusta. Sain kyllä huomata, että mun kuoritakki ei enää pidä vettä ihan niin hyvin kun aiemmin enkä oikein tiedä mitä teen sen kanssa. Käytin sen pesussa ja tein uudelleenkyllästyksen joka auttoi kyllä vähän, seuraavana päivänä sadevesi helmeili pinnalla mutta kun ulkoilua jatkui tunteja niin kyllä se tuntui silti vaan lopulta tulevan läpi. Kyseessä tämä takki jolle vesipilariarvoa luvattu >30000 joten laadusta ei pitäisi olla kiinni. Sisäkalvo on kyllä paikoin aika kulunut, kun toi takki on ollut mulla tosi kovassa käytössä muutaman vuoden sekä työmatkoilla että vapaa-aikana, ympäri vuoden. Erityisesti ketuttaa kalvon kuluminen niskasta, kun reippaalla sateella huppu päässä vesi tihkuu niskaan.

Niska kastuu

 Ulkoiluhousuina mulla on joskus puoli vuotta sitten ostetut Haglöfsin kuorihousut, joku Gore-Tex-systeemi on noissakin. Kertaalleen perseestä paikatut kun kerran tutkimusretkellä yhden aidan yli kiivetessä tuli hanuriin repeämä. Työmatkapyöräilyssä ne pitää veden ulkopuolella, mutta muutaman tunnin tetsailulla huomasin että alkaa se tihkua niistäkin läpi. Tosin ei ehkä voi olettaa että jos polvi maassa kuvaa niin että housut voi semmoisessa tilanteessa loputtomiin pitää kosteutta ulkopuolella. Kumpparit ja Lekasta ostettu repun sadesuoja sentään piti vettä loppuun asti ja hyvä niin. Kamerarepussa on luvattuna aika hyvä vedenpitävyys itessäänkin, mut sanotaanko että ei huvita lähteä kaluston kustannuksella sen rajoja testaamaan. Itsestäänselvä jatkumo näille sadekamoille on hiljattain virinnyt kiinnostus kameran sadesuojaa kohtaan. Ehkä ironista, että kiinnitän niin paljon huomiota repun sadesuojaukseen kun itse kameraan en ole tullut hankkineeksi minkäänlaista omaa sadesuojaa vaan tähän asti ollaan menty tuuripelillä pienemmät sateet ja isommat sitten on kamera pysynyt vaan repussa. Ajatuksena tuntuu vaan jotenki työläältä ja ärsyttävältä, että siinä kamran päällä roikkuu joku rätti, mutta toisaalta hajonnut kamerakaan ei kuulosta hirveän kivalta.

Nuori tikli

Syysilmoilla alkaa linnut kerääntyä parviksi, ja viime aikoina oon nähnyt tosi paljon taas tiklejä. Se on mulle semmoinen ikuisuushaastelaji, kun ne linnut on niin arkoja että yleensä vaihtaa aika nopeesti maisemaa kameran (tai siis kuvaajan) nähdessään. Tiklit liikkuu semmoisessa umpiryteiköissä, että yleensä huomaan ne vasta kun ne pyrähtää tiehensä hennon piippailun saattelemana. Siihen liittyy myös toinen ongelma; aina kun onnistun saamaan tiklin kameran eteen, se on tietysti ruokailemassa takiaispuskassa. Siis keskellä sitä hemmetin takiaispuskaa. Takiaisista on mun kokemuksen mukaan tosi vaikeeta saada mitenkään mairittelevaa taustaa kuvalle, ja yleensä ne linnut on tosiaan siellä puskien keskivaiheilla eikä esimerkiksi korkeimman töröttäjän päällä jolloin taustaa voisi saada sumennettua edes jotenkin nätin näköisesti.

 Tossa lähellä on viljelypalstoilla kauniita auringonkukkia jotka tarjoaisi tosi nätin kuvausympäristön niille tikleille (tai oikeastaan mille vaan linnulle) mutta arvaa kiinnostaako ne? Ehei vaan takiainen se olla pitää. En oo mitenkään asioikseni niitä tiklejä lähtenyt etsimään, mutta jostain syystä vaan viime aikoina niitä on sattunut kohdalle tavallista useammin.  

Kaksoset!

Kävin pitkästä aikaa kokemassa(heh) riistakameran, ja saaliiksi tuli yli sata videopätkää mäyrän seikkailuja. Lisäbonuksena videoiden perusteella vaikuttaa siltä, että samassa reiässä asustaa myös rotta ja muutaman kerran sieltä/sinne hiippailee myös suvereenisti nuori supikoira. Lisämausteena videoille on tallentunut kolon suulla käynyt nuori kauriinvasa (meinaakohan sekin muuttaa sinne?) ja pari kettua jotka käy kurkkimassa sisään. Nää ketut mietityttää mua erityisesti, kun ovat aika nuoren oloista sakkia ja oon aiemminkin saanut samalta pesältä videomateriaalia siitä, kun kettu käy kurkkimassa mäyrän pesäluolan suulla. Mietin että ettiikö ne talveksi lämmintä pesäpaikkaa vai käykö se vaan tarkistamassa mäyrän feng shuit?

Onks tää auringonkukka?

Sain vinkin aika hyvästä riistakameratarjouksesta, ja kävi jotenkin niin, että ostin tuplapakkauksen noita halpiskameroita. Ne on käytännössä samanlaisia kun se vanha mitä oon eniten käyttänyt, mutta kaksi yhden hinnalla ja taitaa noissa kuvanlaatu jopa olla inan parempi kun on uudempi malli. Helpottanee elämää kun ei tarvii jatkuvasti pähkäillä millon siirtelee sitä ainokaista toimivaa riistakameraa paikasta toiseen. Se kesällä ostettu tiluttava paristoja syövä ihmekamera lojuu edelleen kaapin perukoilla enkä oikein oo saanu aikaiseksi päättää mitä teen sen suhteen. Ehkä sitä pitäisi vielä testata kertaalleen. Jos siinä kestäisi edes huonoimmalla kuvanlaadulla akku pitempään, niin voisin jättää sen mökille vartioimaan. 

Mulla alkaa kohta miniloma (kevätloman lomapäivät siirtyi kun olin hirveessä räkätaudissa keväällä koko loman eikä niitä saanu käyttää kesällä joten käytän syyskuussa), ja haaveissa ois tosiaan päästä pitkästä aikaa mökkeilemään. Elämä on töiden puolesta siinä määrin hektistä, että kun on työputkia niin ei kauheesti kerkiä muuta kun käydä kotona nukkumassa. Ilmeisesti mun anoma alennettu työaikaprosentti loppuvuodeksi on kuitenkin menossa läpi, mutta oon vähän tämmönen skeptinen kakkiainen niin uskon vasta kun näen. 

T

Lintuja ja etiikkaa

Pieni ja soma murhari

 Päätin aiemmasta innostuneena lähteä pitkästä aikaa Vanhankaupunginlahdelle kameroimaan. En oo itse asiassa siellä päin käynyt sen jälkeen kun hankin kesällä ton 1,4x extenderin, ja olihan sen kanssa vähän eri fiilis zoomailla. 

Mulla oli mielessä viime syksyn viiksitimalit joita kävin sillon vuosi sitten kattomassa ja kuvaamassa. Silloin oli kyllä myöhäisempi syksy ja paljon kuvaajia nimenomaan timalien perässä, en itse asiassa ole edes kauheesti perehtynyt että onko niillä timaleilla joku tietty ajankohta jolloin ne ois jostain syystä otollisemmin paikalla. Voin kuitenkin kertoa, että tällä kerralla kyllä eivät olleet. Asiaan voi vaikuttaa toki se, että viime vuonna ne muut kuvaajat houkutteli jollain siemenillä niitä tirppoja paikalle ja tietysti ruokkimalla voi myös vaikuttaa siihen mihin se lintu lasketuu. Mutta siis joo ei vilaustakaan timaleista, ei ääntä eikä mitään.

Kivitaskut on edelleen kaikkialla

Pitkospuilla kävellessä näin pidemmällä vilaukselta tolpan nokassa jonkun keskikokoisen harmaansävyisen linnun ja otin siitä kuvan sen kummemmin kattomatta, mutta se lintu oli alkuun niin kaukana että en kiinnittänyt asiaan kauheesti huomiota tai edes kattonu sitä kuvaa sen kummemmin. Vasta hetken päästä kun sama tirppa hyppäsi lähemmäs nenän eteen tolpan päälle, niin kiinnitin huomiota erikoiseen nokan muotoon ja olin että hitto toi on muuten lepinkäinen! En ollut koskaan nähnyt lepinkäistä (isoa enkä pientä) ja ainut mitä niistä tiesin on, että ne seivästää pyydystämiään linnun- ja mitälie raatoja kaikenmaailman piikkeihin. Tää tyyppi ei kuitenkaan vaikuttanut ettivän lintuja välipalaksi, vaan kytisteli tolppien nokassa ja hyökkäsi aina välillä ruovikosta jonkun ötökän naamariin. Mulla oli visiona semmonen kuva jossa sillä tolpan nokassa istuvalla linnulla on joku säihkyvä sudenkorento nokassa, mutta tää peeveli ehti nielaista saaliinsa yleensä ennen kuin hyppäsi takaisin tolppaan joten tuloksena oli lähinnä pitkä liuta pönötyskuvia, suurin osa tosi epäedullisesti vastavalossa. Uusi laji kuitenkin piristi!

Sain tossa reissulla todeta taas, että 500mm + 1,4x extender on edelleenkin aika lyhyt tötterö lintukuvauksessa. Sen verran onnisti kuitenkin, että toisena uutena lajina bongasin tuulihaukan. Kotka pyörähti myös ilmassa, mutta niin nopeesti että siitä en ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin se laskeutui puiden suojaan. 

Rip senkin söpö

Eilen kävin kotikulmilla kuvaamassa pupuja, kun kotimatkalla kiinnitin huomiota yhteen citykaniin joka vaikutti jotenkin oudolta. Se ei ollut semmonen myksomatoosi-sairaan näköinen vaan nuori yksilö jolla turkki hyvässä kunnossa ja silmät kirkkaat, mutta kyhjötti yksin paikallaan ja päästi jotenkin liian helpon oloisesti mut parin metrin päähän kameran kanssa. Kun sain kierrettyä puolelta toiselle ja totesin että pupu ei reagoi vaikka tuun metrin päähän, tajusin viimeistään että tällä tyypillä ei ole kaikki hyvin. Kuvasin just puolisolle wazapiin puhelimella videopätkää pupusta kun se yllättäen kellahti kyljelleen ja alkoi kouristella rajusti ja kouristusten voimasta vääntelehti pitkin maata. Tiedän, että sairaisiin eläimiin ei kannata koskea, mutta en voinut jättää tota pupua sinnekään yksin kouristelemaan joten painoin varovasti kädellä sen maata vasten sen verran että se pysyi paikallaan. Kouristelu loppui ja pupu vaan huohotti paikallaan silmät suurina. Lähdettiin viemään sitä autolla pahvilaatikossa Viikkiin lopetettavaksi, se alkoi matkalla taas sätkiä niin rajusti että pidin kättä sen päällä jotta se ei kouristele itteeänsä siitä heppoisesta laatikosta läpi. Ja niin vaan vikassa risteyksessä ennen päivystystä tunsin miten sydän takoi ensin tiukan tykytyssarjan ja sitten pysähtyi. Pupun ruumis jäi sinne, en tiiä tutkiiko ne niitä jotenkin vai mitä niille tapahtuu. Ja joo pesin kädet useamman kerran ton jälkeen.

Luonto hoitaa? Vai hoitaako?

Välillä tulee mietittyä tähän liittyen luontokuvaajan vastuuta. Lain mukaan hädässä olevaa eläintä on pyrittävä auttamaan, mutta jos et ole varma onko eläimellä hätä niin voi tulla tehneeksi sille myös karhunpalveluksen. Muutamaan otteeseen mulla on tullut vastaan tilanne jossa oon epäillyt jonkun eläimen terveydentilaa ja osan eläimistä oon toimittanut hoitoonkin, mutta valitettavan usein eläimet tietysti salaa kaikki sairauden ja heikkouden merkit ja pyrkii viimeiseen asti karkuun. Siinä vaiheessa kun ne saa kiinni, on jo usein liian myöhäistä. Lintua joka kykenee edelleen lentämään karkuun, on tosi vaikeeta auttaa. Kertaalleen oon pohtinut tapausta jossa omaan riistakameraan on sattunut supikoira jolla sen verran äkäinen paikoittainen karvanlähtö, että mietin kapin mahdollisuutta. Mikä se taho on, joka auttaa loukuttamaan ja hoitamaan sairaan supikoiran terveeksi? Ei mikään. Tää supi perheineen asuu vielä samassa luolastossa mäyrän kanssa, joten jos tosta ilmoittaa johonkin, niin lopputulos on, että pesä revitään auki ja koko poppoo lahdataan. Toivon, että olin väärässä sen kapin suhteen enkä oo noilla main nyt liikkunutkaan riistakameroineni. Videoissa toinen supeista ja mäyrä näytti tosi hyväkuntoiselta ja kaikesta päätellen supipariskunnalla oli pienet poikaset pesässä, imetys myös saa emon turkin huonoon kuntoon joten myös se varmasti vaikutti.

Olen voinut paremminkin

Toisen kerran sain keväällä näköhavainnon ketusta jolla niin ikään karva lähtenyt laikkuina paikka paikoin, mutta en onnistunut sitä löytämään toista kertaa joten en tiedä oliko sillä vaan astetta pontevampi karvanvaihto menossa. Kettu liikkui hyvin ja häntä oli tosi tuuhea, mutta kaulalla ja niskassa karva oli selvästi ohuempaa ja se rapsutteli itteensä jonkun verran. Tiedä tosta sitten, kun vaikea olla varma. 

Mitenköhän muut kuvaajat miettii nää jutut? En usko, että oon ainut luonnossa liikkuva jolla on tämmöisiä tilanteita tullut vastaan. Mua nää ahdistaa ja mietityttää aina aika-ajoin. Toisaalta luonnon kulkuun tulisi puuttua mahdollisimman vähän, mutta mun mielestä on julmaa jättää selvästi kituva eläin kärsimään. Pienemmän eläimen pystyisin ehkä ite lopettamaan, mutta esim toi citypupu oli jo sen kokoinen, että pitäisi olla aikamoinen astalo että henki lähtisi varmasti laakista. Parasta olisi varmaan jos raato jäisi luontoon syötäväksi, mutta kun ei noista tiiä jos siinä eilisessäkin oli jotain jänisruttoa niin leviää siitä sitten huonolla tuurilla muihin eläimiin ja ihmisiin.

T

Pitkästä aikaa linturetkellä

Ei villi, mutta söpö.

 Täytyy kyllä sanoa, että on aika mieletöntä miten laaja lajisto Helsingissäkin on edustettuna. Tänään kävin fillariretkellä ja tuli ihan sattumalta bongattua tälle vuodelle kolme uutta lintulajia, näköjään lintuja alkaa kerääntyä kivasti jo yhteen muuttoa varten. Oikeastaan lähdin kattomaan jos jalohaikaroita näkyisi, mutta just niitä ei näkynyt ainuttakaan. Sen sijaan harmaahaikaroita näkyi useampia mutta yleensä just niin että kun kameraa kohotti niin lintu lähti siivilleen. Pyöräillessä täytyy myös ensin parkkeerata se fillari, laskea reppu selästä ja kaivaa kamera repusta ja oon todennu, että tän liikesarjan jälkeen linnusta yleensä näkyy vain perävalot. Lähdin jo viiden jälkeen aamusta fillaroimaan ja matkalla näkyi myös kauriita, mutta ne vaihtoi samaten maisemaa heti kun pysähdyin. Oon huomannut ton tosi monen linnun kohdalla myös, että ne päästää ihmisen aika lähelle jos se lähestyminen tapahtuu oletettua kaavaa noudattaen esim kävellen tietä myöten ohi, mutta auta armias jos se ihminen pysähtyy niin sitten on parempi häipyä.

Ruskosuosellainen

Mä mietin välillä kans noita oikeita lintuharrastajia joihin törmään lähinnä lintutorneilla, että miten mieletön se niiden tietotaito on. Jostain kilometrin päästä lennosta ne tunnistaa sen kärpäsenpaskan kokoisen linnun ja nimeää sen täydellä varmuudella. Tai just ne miljoona samannäköistä harmaata pikkulintua jotka aiheuttaa mulle ikuista päänvaivaa, ne erottaa ne pikkutirpat toisistaan joidenkin siipisulkien ominaisuuksien perusteella. Sillee mitä?? Välillä mä kyllä mietin että bluffaako ne. Muhun menee kyllä täydestä. Mieletöntä, mutta en ite jaksais opetella tollasta pikkunippeliä. Ehkä siinä on just se, että linnut ei oo mulle se semmonen vautsivau-juttu johon jaksaisi loputtomasti paneutua. Itse asiassa mietin sitäkin tänään että miks niiden lintujen kanssa on välillä vähän meh, ja tajusin että kyllä mä kuvaisin lintujakin eri fiiliksellä jos niistä olisi mahdollisuus saada oikeasti edustavia kuvia, mutta tän päiväinenkin tilanne lintutornissa oli sellainen, että  mun pisimmällä optiikalla (700mm) oli croppaamalla mahdollista saada ainoastaan just ja just tunnistamiseen soveltuvia paskalaatuisia kuvia koska ne tirpat oli taas kerran niin auttamattoman kaukana. Olisin saletisti ihan liekeissä jos pääsisin jotain räyskää kuvaamaan oikeasti järkevältä etäisyydeltä mut harvoin semmoiseen tarjoutuu mahdollisuutta. 

Edellisestä pohdinnasta luontevasti ajatukset siirtyi siihen, että miten helvetin pitkä optiikka jollain pro-lintukuvaajilla täytyy olla käytössä (mä en siis oikeesti edes tiedä. Riittääkö 1200mm mihinkään?) vai kyttääkö ne jossain kaislikossa vaan joutseneksi naamioituneena stoalaisen tyynesti ahvenet kiveksiä näykkien. Jos mulla ois parikymmentä tonnia ylimääräistä rahaa, ostaisin varmaan rf 600mm f4 ja siihen kaveriksi 2x extenderin vaan koska voisin ja sit kuvailisin täältä asti itärajan suurpetoja. No joo.

Mulla oli alkukesästä semmonen kausi, kun ensin yhtenä päivänä näin Espoossa elämäni ensimmäisen kivitaskun ja sitten yhtäkkiä näin niitä aivan jatkuvasti kaikkialla. Joka päivä. Joka paikassa. Ja meinasin tulla hulluksi koska aivan sama mihin menin niin näin kivitaskuja. Luultavasti siis olin aiemmin kattonu että ne on jotain haaleita västäräkkejä ja sillon vasta alkanut kiinnittää niihin huomiota. Nyt tuntuu, että niitä citypupuja on alkanut tunkea samalla tavalla joka hemmetin tuutista. Löysin sattumalta toisen aika kiva paikan kotini läheltä jossa niitä kuvata, mutta nyt niitä on siis senkin lisäksi yhtäkkiä joka puskan juurella. Ja oikeesti joo on varmaan ollut aiemminkin mut katon niitä varmaan vaan jotenkin eri tavalla. Tässä uudessa paikassa ei ainakaan eilisen perusteella vaan oo niin pieniä poikasia kun siinä ekassa. Niillä ihan mineillä on semmonen pieni takatukka, korvat vielä aika lyhyet ja pallon muotoinen pää enkä kestä miten söpöltä ne osaa näyttää mut semmonen vautsivau-kuva niistä on edelleen saamatta.
 

Foggy

Kahden jälkeen yöllä töistä tullessa

 Musta vaikuttaa kovasti siltä, että sain kun sainkin anomani alennetun työaikaprosentin loppuvuodeksi ainakin. En tiiä voiko siitä tulla vielä jotain sanomista, mutta lähiesimies oli anomuksen hyväksynyt ja on heti tosi paljon tyytyväisempi olo. Työ on kivaa mutta on ollut vähän turhauttavaa kesäkaudella kun kolmivuorotyö vie mehut ja niin monta hienoa ilta- ja aamuvaloa jääny käyttämättä vaan koska oon töissä, menossa/tulossa töistä, teen eväitä tai nukun työvuorojen välissä. 

Nyt on alkanut olla semmosia mageita sumusäitä, yhtenä yönä ihastelin kun ajelin fillarilla rantareittiä ja kaikkialla oli semmoinen aavemainen hernerokkasumu ja ihan hiljaista. Ainoastaan citykaneja ja rusakoita näkyi matkalla mutta muuten oli ihan autiota. Ei tietenkään ollut kameraa mukana ja puhelimella otetut kuvat on mitä on, mutta fiilis on tärkein. Oon pyöritellyt ajatusta että lähtisin (ja varmaan lähenkin) jonain yönä kuvaamaan tollaisella sumuisella ilmalla, mutta en oo ihan varma miten sen parhaiten saisi kuviin vangittua sen usvaisen fiiliksen. Varmaan jalustalta ja tietysti olisi kiva jos siinä kuvassa olisi jotain muutakin kun vaan hernerokkasumua.

Mietin eilen myös töihin pyöräillessä, että on hassua miten sitä on tullu koluttua Espoon ja Vantaan metsiä ja mantuja mutta täällä uusilla kotihuudeilla on edelleen aika paljon lähiaulueita joita en oo tullut käyneeksi läpi. Aiemmin löysin melkein naapurista sattumalta pähkinähakin. Seuraava prokkis voisi olla käydä pari lupaavaa lähialuetta läpi että ois edes joku käsitys siitä mitä sieltä voisi löytyä. Se on hassua miten koiranomistajana ja kuvaajana tulee kiinnitettyä niin eri lailla ympäristöön huomiota, mutta kummassakin roolissa kyllä on tullut koluttua kaikenmaailman pusikoita.

T

Maailman söpöin kettu

Rabbit says no

 Eilen mulla oli hyvä tsemppi pupujen suhteen, mutta puput päättivät toisin. Menin ensin paikalle liian aikaisin kun valo oli tosi kovaa ja eläimet varuillaan ja illalla sitten vielä liian myöhään kun oli niin pimeetä että mitään kuvia ei olisi oikein enää saanut teleputkella ja puputkin taisi olla jo yöpuulla. Päivällä puput pysytteli tosi visusti piilossa, välillä oksan takana näkyi pieni vilahdus ja kertaalleen yksi poikanen hyppäsi sekunniksi näkyville, mutta häipyi samantien takaisin pensaiden suojaan. Illalla näkyi bonarina kun rotta hyppi nurmikon poikki, mutta siitä ei valitettavasti siunaantunut pimeän ympäristön vuoksi kuvia. 1/20 ei ois mitenkään riittänyt juoksevaan rottaan joten tyydyin vaan ihastelemaan sen loikkia. Kiva tietää että niitäkin asuu tuolla!

Taivaallinen hanuri

Tänään kävin pitkästä aikaa kattomassa näkyisikö kettusia metsikössä jossa kertaalleen aiemmin sain semmoisesta ne pari hassua kuvaa. Sain todeta, että ainakin yksi kettu (oletettavasti se sama) alueella edelleen liikkuu, ja että mä oon ihan hiton liian hidas kuvaamaan sitä pirivieteriä. Kuvasaldona pari takapuolta ja muutama ruutu persiilleen tarkennettua metsämaisemaa jossa taustalla sumea kettu. Niinku mitä? Onko mulla ollut joku aivotapahtuma? Oon ollu mielestäni ihan skarppi ja saanut näillä kätösillä ja tolla kameralla kohtalaisia kuvia ja en tiedä miksi kämmäilen ja jäädän tollaisissa tilanteissa nyt noin pahasti.  Jäin metsäalueen laitamille pidemmäksi aikaa istumaan ja kertaalleen kettu ilmestyikin vielä näkyviin, mutta livahti taas niin nopeasti piiloon että en ehtinyt saada siitä kuvia. Mulle jäi vähän semmonen fiilis siitä tän päivän ensikohtaamisesta, että en oo satavarma oliko niitä kettuja yksi tosi vauhdikas yksilö vai peräti kaksi, mutta mahdollisuutta asian läheisempään tarkasteluun ei
tarjoutunut. 

Reissun paras kuva 🙃

Mahtavaa tietää kuitenkin, että joku repo tuolla vielä pyörii. Mun pitäisi keksiä joku vedenpitävä sotasuunnitelma sen kuvaamista ajatellen, mutta se edellyttäisi ehkä vähän yhtäjaksoisempaa seurantaa johon ei nyt kyllä riitä meikäläisen resurssit kun pitää kuulemma jossain töissäkin käydä.

Oon paljon miettiny näitä juttuja, että kun joku laji on semmonen haastava löydettävä niin pelkästään sen näkemisestä on alkuun niin ikionnellinen ja esim jostain harvinaisesta linnusta riittää ihan vaan tunnistuskuva saamaan mut tosi iloiseksi ja tyytyväiseksi. Jos ja kun niitä tilaisuuksia tulee lisää, niin ainakin mulla se vaatimustaso niille omille kuville nousee tosi nopeesti enkä ”tyydy” enää vaan semmoisiin huonolaatuisiin pönötyskuviin vaan vaadin iteltäni enemmän ja oon pettynyt jos en niihin yllä vaikka silti edelleen olen onnellinen sen lajin kohtaamisesta. Onkohan muilla tää sama fiilis? Siinä on jotenki vastakkain se luonnollinen halu kehittyä ja toisaalta se luonnosta nauttiminen luonnon itsensä takia. 

Tää oli muuten mun otsassa

Että kun kuitenkin nauttii siitä eläimen kohtaamisesta joka tapauksessa, niin miten siitä saisi semmoisen kokemuksen että se riittäisi ja kaikki muu olisi vaan bonusta siihen päälle eikä olisi pettynyt olo ”vain” ketunpersekuviin kun kuitenkin on viikkojen tauon jälkeen onnistunut ketusta edes vilauksen näkemään. Tänään mä oon onnellinen että näin sen ketun, mutta valehtelisin jos väittäisin että ei ärsytä että en saanut kunnollisia kuvia. Oon vähän turhautunut ja kiukkuinen itelleni koska en yltänyt omiin odotuksiini enkä toisaalta oikein päässy niistä odotuksista irti vaikka olisin halunnu. En oikein osaa selittää, mulla on usein vähän ristiriitaiset fiilikset tän asian suhteen. Mä ajattelen että jos yritän kirjoittaa näitä auki niin saan ehkä paremmin niitä fiiliksiä käsiteltyä. 

Metsässä pyörimisen sivumausteena kyytiin oli tarttunu ainakin yksi punkki jonka onneksi huomasin aika pian, ja sen jälkeen on jatkuvasti semmonen olo että jossain vilistää jotakin. Punkkisyynissä ei löytyny enempää öttiäisiä, toivotaan että missään päänahan sopukoissa ei lymyä enää yhtäkään. Ai niin ja meinasin astua tuoreeseen ketunpaskaan, oli ihan parista sentistä kiinni. Jos olisin ottanu siitä kuvan olisin ehkä saanu sen kokonaisena kuvaan kun itse kettujen suhteen se ei tuntunu tänään onnistuvan.

T

Pupu Tupunat

Mistä tietää että on tehnyt liikaa töitä? Ehkä ainakin siitä, että eilen en muistanut mistä mun kamerassa säädetään aukkoa. Olipas ahdistavat sekunnit kun räpläsin niitä namiskoita hämmentyneenä edestakaisin
ennen kuin lihasmuisti palautui. 

Kävin eilen kävelyllä ajatuksena kattoa jos löytäisin vesimyyriä, mutta jostain syystä ei niistä nyt näkynyt vilaustakaan. Ne on muutenkin haastava kuvauskohde sen vuoksi, kun niitä näkee syvällä puronuomassa yleensä vesirajaa pitkin juoksemassa tai uimassa niin, että vaan pää ja kaistale selkää näkyy. Niiden tasolle pääseminen on haastavaa, ja yleensä se ympäristö jossa ne mieluiten rämpii on täynnä jotain kuivia risuja ja mutaliejua. Kovin nättiä sommitelmaa ei semmoisista saa ja tänä vuonna ei oo tosiaan oikein onnistanut niiden suhteen eikä onnistanut eilenkään. Mutta sen sijaan pääsin hetkeksi seurailemaan lähistön pupuperhettä! 

Pupuvauva. Oispa toi taustan emo jossain muualla.

Makoilin pitkään pupujen asuttaman ryteikön lähistöllä vatsallani. Puput alkuun vilkuili mua varautuneena, mutta aika nopeesti jatkoivat puuhiaan mutta jatkuvasti vähintäänkin korvalla seuraten että mitään äkkinäistä ei oo mun suunnalta tulossa. Ensin näkyi vaan emo, mutta pian perässä seurasi neljä poikasta. Aina jos matalalla lensi lentokone (niitä menee muuten paljon) tai pyörä ajoi ohi, niin poikaset pinkaisi puskien alle suojaan. Emo otti vähän rennommin, mutta skarppina seurasi kyllä hänkin. Jouduin käyttämään ton poppoon kuvaamiseen 500mm (7.1 pienin aukko) ja 1.4x extenderiä koska hirveän lähelle en päässyt (enkä edes pyrkinyt) jolloin tuloksena oli kovin pimeä putki, suljinaika näissä kuvissa oli 1/100-1/200 ja sen takia iso osa 800 kuvasta tietysti epäonnistui. Tossa äitipupun kuvasa näkyy myös hitaan suljinajan tuomaa epäterävyyttä jalassa, mutta tossa kohtaa se ei mun mielestä haittaa. Tarkoitus olisi mennä paremmalla valolla uudemman kerran väijymään tota populaatiota, mutta tänään näköjään taas maittoi uni turhan hyvin. 

Keskipäivän valo

En tiiä pitäiskö niiden vesimyyrien suhteen kans kokeilla taas onneani joskus aikaisin aamulla. Viime vuonna samassa paikassa kuvasin niitä onnistuneesti, tänä vuonna oon nähny yhden kuolleen ja pari kertaa elävän vilistämässä purossa mutta semmoista Kodak-momentia ei oo tullut vastaan. 

Musta näyttää kovasti siltä, että nää tän blogin kuvat näyttää epäteräviltä sekä padilla että puhelimella enkä oo ihan varma onko tää vaan mun harittavat silmät vai mikä homma. Ahdistaa koska kuvat on Lightroomista lähtenyt erävinä ja nyt jälki on tommosta. En tiiä onko tää joku resoluutiojuttu jota en nyt vaan osaa.

T