Cold

Ei hajuakaan kuka tää on

 Vihdoin saatiin lunta ja kunnon talvi. Tommoset -16 asteen pakkaset on kyllä sitä luokkaa että kauheen pitkiä aikoja ei paikallaan pysty olemaan, tai mä en ainakaan pysty kun lähtee käsistä ja jaloista tunto. Lisäksi parin viime vuoden aikana on tullut viheliäisenä oireena silmien vuotaminen ulkoilmassa. Ei siis mitään pientä söpöä vetistelyä, vaan kyyneleet (ja tietysti sitä myöten myös juokseva räkä) valuu vuolaasti ja putoilee pisaroina leuasta. Kaikki ilmavirta ja kylmyys pahentaa tota, ja ainoa mikä siihen auttaa on laskettelulasit joita oon alkanu pitää kylmillä ilmoilla pyöräillessä ja joskus myös kuvausreissuilla jos on tosi kylmä ja/tai sataa räntää tai lunta naamaan. Nyt onneksi lauhtuu kelit taas reilusti niin voi vähän keventää varustusta. Oon käynyt parina päivänä metsässä kattelemassa eläinten jälkiä vaikka kuvattavaa ei sinänsä kauheesti oo siunaantunut. Se on jännä miten ne jäljet on jossain netissä tai kirjan sivuilla niin selkeitä, mutta livenä niiden seuraaminen ja tunnistaminen on ainakin mulle tosi vaikeeta. En mä ota niistä oikein mitään tolkkua. Jonkun pupun ja oravan erottaa, mut tosi moni muu arvailu menee vahvalla mutulla. Siitä huolimatta toi touhu on mielenkiintoista ja antaa käsitystä miten kova kuhina tuolla luonnossa käy sillon kun kukaan ei ole näkemässä. Oispa joku jälkiguru joka vois opettaa noita jäljestyshommia. 

Etsi kuvasta koskikara

Mun aiempi kuoritakki ei oikein enää pärjännyt Helsingin ilmastossa ja tein vihdoin päätöksen hankkia rinnalle uuden, enemmän talvioloihin soveltuvan. Kattelin niitä pitkään netissä ja yritin miettiä, että mikä ois järkevin sijoitus mun rymytouhuihin. Lopulta menin Camuun sovittamaan yhtä takkia, mutta myyjän suosituksesta mukaan tarttui tämä herkkupala (sinisenä) jolla normaalisti hintaa jotain 600+€ mutta nyt lähti mukaan alle 300€ viimeinen kappale. Koko on aika väljä, mutta mitoitettuna niin että sinne mahtuu paksu villapaita ja vielä välitakki tosi kylmille keleille, niin oikeestaan tosi hyvä. Ainut miinus materiaalista joka on aika kovaa ja kahisevaa, mutta sen lupailtiin oleman tosi kestävä ja jotain vuoristo-oloihin suunniteltu blabla. Talvikäytössä pelkkä hangessa käveleminen on niin äänekästä, että takin kahina ei ollu tässä vaiheessa deal breaker mutta saa nähdä muuttuuko mieli pitemmässä juoksussa. Mun käytöllä varusteet joutuu tosi kovalle kulutukselle ja esimerkiksi nää vasta vuoden käytössä olleet kuvaushanskat on kosketusnäyttö-osoiltaan kuluneet sormenpäistä puhki ja ne ei kyllä muutenkaan ole yhtään niin lämpimät kun mitä lupailtiin. Tosin täytyy myöntää, että sen mun edellisen kuoritakin osalla on itsessäkin ollut vikaa. Oon nimittäin pessyt tota mun eco-shelliä vääränlaisella pesuaineella mutta se ei poista sitä faktaa että se kuorikerros on paikoin kulunut sisäpuolelta puhki ja vesi tulee tietyn ajan kuluttua iloisesti läpi. Pidän sen kuitenkin edelleen kevyempänä varatakkina kun en oikein raaski poiskaan heittää. Kyllä se hetken pitää vettä kuitenkin, ehkä mä koitan kyllästää sen uudestaan jos siitä olisi apua.

-16 ja kylähullu.

Seuraava materialistinen haave kuvausreissuja ajatellen on Sorelin superlämpimät talvikengät, mutta en oo saanu aikaiseksi mennä sovittamaan niitä. Mulla on enimmäkseen kuvausreissuilla talviaikaan käytössä joka Haglöfsin vaelluskengät tai Icebugin nastakengät joista jälkimmäiset on itse asiassa yllättäen lämpimämmät. Nastakengät on ehkä semisti mummojuttu, mutta kun dallailen tuolla liukkailla keleillä käsissä välillä 6000€ edestä elektroniikkaa niin on ihan kiva jos ei kauheen helposti kaadu. Aina ei kyllä nastatkaan pelasta ja on tässä tullut kaatuiltuakin. Lumella ja pakkasella on kiva kun ei oo vaatteet mutaliejussa saman tien vaikka nurin menisikin. Tänään oli itse asiassa ihan mukavaa makoilla puuterilumessa kuvaamassa kun oli kunnolla kerrastoa alla ja ainut huoli oli, että pettääkö jää alta. Sekään ei pettänyt. Soreleissa ei ole nastoja, mutta niiden lupailtiin pitävän lämpimänä -70 asti (miten tää on testattu???) joten olen utelias. Ongelmana on usein just se kuvatessa paikoillaan oleminen, ei niinkään käveleminen. Pyöräillessä myös jostain syystä lähtee varpaista herkästi kylmällä tunto mikä on vähän creepyä. 

 

Metsänserkku

Viime aikoina kuvausreissujen saldo on ollut aika lintupainotteista, vaikka parin kettuvinkin perässä oon käyny norkoilemassa niin niiden suhteen ei ole onnistanut. Tälläkin hetkellä taas muutaman tunnin metsäseikkailun jäljiltä kamera on kuvausrepussa lämpenemässä, kun ei kylmällä kelillä voi oikein suoraan tuoda lämpimään sisätiloihin. 

Semmosta herkkua sieltä

Uutena ongelmana on nyt viime aikoina ilmennyt kuvia kortinlukijalla iPadille tuodessa se, että muutama kuva/video silloin tällöin näkyy harmaina laatikoina joita ei voi tuoda tai edes esikatsella, käytännössä ainut mahdollisuus on poistaa ne. Nyt kävi ensimmäistä kertaa niin, että se harmaa laatikko osui ainoan tärkeän palokärkivideon kohdalle eli menetin koko videon ja alkaa tosissaan jurppia toi homma. En oikein tiedä miten menetellä, kun en ole varma voinko enää luottaa noihin muistikortteihin. Yleensä sarjakuvauksella kuvatessa ei oo ihan niin justiinsa, mutta toi osui ikävästi. Kokeilin muistikorttien täydellistä alustusta kun en keksinyt muutakaan, pidetään peukkuja että siitä on apua. Yks mitä mietin, niin en oo varma onko sille itse muistikortille haittaa siitä että sen tuo suoraan pakkasesta sisälle; koska teen usein niin että nappaan ulkona muistikortin taskuun ja alan heti käydä kuvia läpi sisälle tultuani.

T

Räkäsos

Huijasin. Tulin sittenkin kipeeksi. Sitä jotenki pitää itteensä semisti kuolemattomana, ja sitte tajuaa että ei vittu taas mennään. Kaikesta päätellen nyt on vuorossa RSV; eli voidaan sanoa että oon taas ajan hermoilla kun koronakin on jo nähty. Silmät ja nenä valuu solkenaan ja aivastelen sarjoissa. Paska fiilis olla töistä pois kun siellä on ollut niin kiirettä mut ei tällä liman määrällä kyllä taivu töihin. Otin yöksi Duactin että en tukehdu siihen räkään, sillä lopputuloksella että pyörin koko yön sängyssä saamatta unta. Saatana. Pääsispä kuvaamaan. Miks tää on tämmöistä. Ota harakka.

T 

Vuoden harmain aika

 Marraskuun pimeys osaa yllättää joka vuosi. Oon ollu taas kolme päivää vapaalla. Nyt alkoi pakkaset, -7 pari viimeistä päivää ja tuntuu että vaikka miten vetää toppavaatetta päälle niin nakit on auttamattoman syväjäässä. Kattelin netistä jo epätoivoisena semmoisia akkukäyttöisiä lämmitettäviä hanskoja, mutta en oo vielä semmoisia hankkinut. Ehkä se ois vähän liikaa? 

Miten voi olla aina joku risu edessä?

Mutta joo, kolme viimeistä päivää lyhyillä unilla aamusta kiertelemään paikkoja. Lähistöllä viihtyi hiiripöllö jota sai aika rauhassa pari päivää kuvata, sää vaan on ollut tasaisen harmaa tuhnu ja pöllö molempina päivinä tietysti hankalasti sijoittunut kuvaamista ajatellen. Eilen sen hiiripöllön oli keksinyt ns. Suuri Enemmistö ja kuulemma aikamoinen kuvaajakööri piirittänyt lintuparkaa, niin jätin suosiolla väliin. Mietin välillä, että miksi se rajaus on pakko saada niin tiukaksi ja kuvataan suoraan puun alta alhaalta ylöspäin säikähtäneen näköistä lintua? Välillä näkee netissä oikein hehkutettavan sitä miten on päästy käsivarren mitan päähän päivehtivästä pöllöstä ja räpsitään parhaassa tapauksessa kuvia metrin päästä salamalla. Omaan silmään väljempi rajaus on usein kauniimpi ja kun on hankittu optiikkaa voi sitä myös hyödyntää siinä että ei ole pakko ahdistaa pöllöä sydänkohtauksen partaalle. Kaksarikuvakulma harvoin tekee oikeutta kenellekään.

 Kävin sitten eilen keskuspuistossa pyörimässä ja etsin hiljattain nähtyä huuhkajaa jota siellä ei enää näkynyt tai kuulunut. Tänään alkaa taas työputki ja nukuin pitkästä aikaa 10+h unet, heräsin naama turvoksissa ja nokka tukossa. Ei kipeenä, mutta tuntee että on pitkästä aikaa ottanut kunnolla unta kupoliin ja vähän höntti olo. Ja tänään oli sitten tietysti just se päivä kun aurinko oli näyttäytynyt, heräsin klo 12 ja totesin että kyllä maar on nätti sää mutta ei tässä oikein mihinkään ehdi ennen töihinlähtöä. Rytmiä pitää myös kääntää kohti yövuoroja niin ei ois ollut kovin järkevää myöskään aamusta aikaisin hyppiä missään. Mut kyllä mä sanon että on suorastaan ihmeellistä miten nää vähäiset nätit päivät osaakin väistellä mun vapaita vaikka teen vajaata työaikaprosenttia.

Sain sovittua kuviani käytettäväksi yhteen Helsingin kaupungin kalenterijuttuun, mikä on mulle aika harvinaista herkkua kun ei tästä yleensä rahaa saa. Mun tietokone hajosi sillon joskus vuosi sitten ja Tector pelasti sen kovalevyltä tiedot koteloimalla sen kovalevyn ulkoiseksi levyasemaksi. Oon käyttäny sitä ulkoista kovalevyä varmuuskopiolevynä ja siirtänyt sille täynnä olevalta iPadilta kuvat “turvaan”. Kuinka ollakaan, yksi niistä kuvista jotka kalenteriin valikoitui, oli vain ja ainoastaan sillä ulkoisella kovalevyllä ja miten sattuikaan, että kaikki muut kansiot mitenkuten siltä levyltä aukeaa, mutta vuoden 2021 luontokuvakansio (joka on tietysti helvetin iso ja RAW-kuvatiedostot valtavia), ei aukea eikä kuvia saa näkyviin. 

Tuhnuaamun myyrä

Sain asiakkaan kanssa sovittua korvaavan kuvan tilalle, mutta ohuelti vituttaa kun oon käyttäny kymmeniä tunteja siihen, että oon siististi kansioinut ne kaikki kuvat sinne oikeisiin kansioihin että saan padia tyhjennettyä ja tadaa oon kaivanu maata omien jalkojeni alta. Tästä suivaantuneena ostin Black Friday-tarjouksena uuden 4T ulkoisen kovalevyn jolle oon nyt siirrellyt jäljellä olevia kuvia padilta sekä muita kuvia vuodelta 2005-2010 aiemmalta ulkoiselta kovalevyltä jolla alkaa olla ikää jo melkoisesti. Tarkoitus olisi jollain ilveellä yrittää myös siltä ei-niin-toimivalta ulkoiselta levyltä saada niitä kuvia tolle uudelle, mutta luulen että seuraava hankinta voisi olla uusi tietokone koska mulla alkaa palaa käpy lopullisesti tän Padin kanssa pelleilyyn. Monessa jutussa tabletti on kätevä, mutta esimerkiksi ulkoisen kovalevyn alustus sekä kameran tai objektiivien laiteohjelmistojen päivitys ei onnistu lainkaan ilman tietokonetta. Oon miettinyt sitäkin mahdollisuutta, että ne kuvat varmaan on siellä ihan ok mutta tää pad ei pysty pyörittämään niin isoa kansiota eikä siksi saa sitä auki. Taloudessa on vuoden 2011(?) puolison macbook jolla ne ei myöskään aukea, mutta vähän on epäselvää että tuleeko siinäkin vain koneen ikä vastaan. En tiiä. Oon just nyt niin hemmetin kypsä tähän tietotekniikkaan.

Mietin paljon sitä, että miten tuntuu että ei löydy oikein mitään kuvattavaa tai varsinkaan julkaistavaa. Sitten kun pysähdyin tota ajattelemaan, niin oonhan mä nähnyt tässä viime päivinä huuhkajan (random), hiiripöllön ja myyrän ainakin. Ehkä se on sittenkin niin, että omat vaatimukset sille kuvalle on vaan noussut niin korkeaksi että ei halua julkaista “mitä tahansa” tai ainakaan semmoisia mitä ehkä vuosi sitten olisi heti pistänyt suoraan ulos. Ja vaikka niitä eläimiä näkee ja kuvaa, niin ne ei enää säväytä sillee samalla lailla kun harrastuksen alkuvaiheessa mikä on vähän säälikin tavallaan.

Tämä kuva korvasi sen kovalevylle kadonneen.

Mun seuraava haave on lumikon kuvaaminen, ongelmana on vain sen löytäminen. En oo ikinä edes nähnyt lumikkoa. Facebookissa meidän kaupunginosan ryhmässä jengi välillä kertoo bongauksistaan joten laitoin sinne kyselyä tän syksyn havainnoista, ja niitä tuli aika runsaastikin. Nyt pitäis vaan saada sopivasti aikaa ja ihan hitosti tuuria että sen eläimen onnistuisi ensinnäkin näkemään ja toisekseen vielä kuvaamaan. Viime päivinä on tullut eka lumikerros joka ei varsinaisesti helpota tota hommaa. 

T

Marraskuu

Tää valon määrä

 Kaamosaika. Se harmaa mössö jonka läpi kahlataan hampaat irvessä. Tai mä ainakin kahlaan, ja mulla on ikävä tähtiä kun taivaan peittää iänikuinen harmaa täkki. Musta tuntuu, että jokaikinen vapaapäivä menee tuijottaen ikkunan läpi kaatosadetta tai kelloa ympäri nukkuessa ja ne harvat aurinkoiset päivät vilahtaa ohi töissä. Ei se varmaan oikeesti ole noin mustavalkoista, mutta siltä se tuntuu kun niitä harvoja kuvauspäiviä odottaa niin innolla. Tänään oli ekaa kertaa moneen viikkoon vapaapäivä niin, että ei satanut. Mahtava fiilis eikä haittannut yhtään että silmät vuosi ja räkä valui kun oli niin kirkasta.

Oon jostain syystä tosi herkkä palelemaan, eikä siihen tunnu auttavan oikein mikään. Ihan sama vaikka ois kaksi villapaitaa päällä niin ei mee kauaa kun hampaat kalisee. Nyt jo tykit käytössä ja armeijan villapaita kuoritakin alla, villapipo ja kauluri. Ostin välitakin kuoritakin alle, oon kuolannut tota Patagonian takkia yli vuoden mutta en ollut raaskinut ostaa ennen kuin nyt kun oli jossain ihan hullussa alennuksessa viimeinen kappale. Vaellussukat, villahanskat, alpakkahuivi ja talvella suvereenisti käytössä myös pyöräillessä ja lumisateessa laskettelulasit. Lopulta oon vaan todennut, että yritän sietää sitä kylmyyttä niin pitkään kun pystyn, mutta sitten kun alkaa lähteä tunto raajoista kipitän viimeistään kotiin. Onneks ei olla vielä niissä lukemissa, mutta kyllä toi tärinä haittaa kuvaamista jo.

Kaunista

Mä mietin tänään kuvatessa pitkästä aikaa koskikaraa, että kun se valon määrä on niin rajallinen että sitä voi joko yrittää kytistellä yhdellä paikalla ja odottaa että tulee hyvä asetelma eteen, tai liikkua paikasta toiseen kuvattavan toivossa ja samalla hukata aikaa niissä siirtymisissä. Oon tehny aika paljon jälkimmäistä. Usein tulee mietittyä, että lähteekö tuurin toivossa jonkun harvinaisemman havainnon perään vai kiertääkö tuttuja seutuja kuvien toivossa. Aina on vähän semmonen FOMO, ihan sama mitä tekee.

Tänään käytin aikaa sen koskikikkaran kanssa todetakseni, että asetelma jossa lintu on syvällä uomassa jossa virtaa ruskeaa vettä ja on rumia keppejä ja risuja on haastava jos mielii saada aikaan mitään nätin näköistä asetelmaa. Mietin, että haluisin jotain uutta mutta en kyllä keksinyt mitään mullistavaa. Viime vuonna toisaalla karaa kuvatessa oli ongelmana uoman lisäksi aidat ja arka lintu. Hommaa ei helpota tämän lajin kohdalla yhtään se, että lintu on alati jatkuvassa liikkeessä. Tämä yksilö oli toisaalta hyvinkin yhteistyökykyinen eikä sillä lailla välittänyt kauheesti kuvaajasta tai ujostellut, mutta ympäristö oli haastava. Kokeilin useammasta eri suunnasta, mutta aina oli edessä puska, korsia tai keppi. Yritin useammasta kohdasta päästä lähelle vesirajaa (ja pari kertaa meinasin pudota itse tai pudottaa kameran veteen). Semmosta vaatteet kurassa möyrimistä sään ollessa pari astetta plussan puolella. Kun vihdoin pääsin semihyvin matalalle, oleili lintu kivellä niin lähellä törmää että kuvan tausta on ruma ja levoton eikä sitä oikein lightroom pelasta. Yritin antaa tilaa eri suunnista jos kara olisi tajunnut siirtyä parempaan paikkaan, mutta hän oli mieltynyt tuohon kiveen ja vesiputkeen. Lopulta oli pakko luovuttaa, ehkä kokeilen myöhemmin onneani jos tulisi oikea talvi. Aamulla mennessä ruoho rapisi kenkien alla ja tien pinta oli jäässä. Jos tulee lunta, tuokin tarjoaa tietysti kauniimmat puitteet ja miellyttävämmän makoilualustan, tänään kotiinpaluuta seurasi ohjelmanumero nimeltä pesukone ja kenkien kuuraus.

Kahta en vaihda; kivi ja putki <3

Moikkuli!

Oon totutellut nyt parin viikon ajan kameran uuteen tarkennusjärjestelmään ja täytyy myöntää, että siinä on puolensa. Muistan kun vaihdoin tohon R6 miten alkuun tuskailin kun se silmätarkennus jää jumiin kaikkiin risuihin hankalassa maastossa, mutta olin jotenkin turtunut siihen tänä aikana. Nyt tossa on erillinen pistetarkennus jolla pääsee tosi hyvin niiden risujen läpi ja sitten jos kohde on tarpeeksi lähellä saa nopeesti vaihdettua silmätarkennuksen päälle. Ainut outous on, että se silmätarkennus tuntuu muuttuneen entistä tyhmemmäksi ton muutoksen myötä. Vaikka kohde olisi lähellä, usein pistetarkennuksella pitää tarkennus ottaa itse ensin lähelle oikeaa, jotta tarkennustapaa vaihtaessa silmätarkennus tajuaa napata oikeaan kohtaan. Tämä tekijä tietysti hidastaa ja nopeassa tilanteessa voi kuva jäädä saamatta kun vaihtelen tarkennustavan välillä. Eipä sillä että se läpi puskien kuvaaminen mitenkään ideaalitilanne olisi muutenkaan, mutta monessa kohdassa realiteetit on semmoset että jotain kasvillisuutta on tulilinjalla enemmän tai vähemmän.

Tarkennus onnistuu nyt myös heinäpuskan läpi

T

50 shades of grey

 Tänään taas hemmetin harmaa sää. Sain sen kameran asetusten kanssa tapeltuani lopulta laitettua siihen erillisen piste- ja silmätarkennuksen joka internetin mukaan on hyvä juttu. En oo ihan vielä ite varma mitä oon siitä mieltä, mutta se C1-C3 oma kuvaustila-asia on edelleen mysteeri. Tuntuu että ton asetusten säätämisen jälkeen se silmätarkennus on muuttunut entistä tyhmemmäksi sillon kun sitä yrittää käyttää. Tai sitten se on käyttäjä. No mutta joo.

Viimeiset pari päivää on tullut kierreltyä lähiseutuja, koska valoa on niin vähän ja energiaa samaten. Tuntuu, että tossa 100-500mm loppuu valovoima lyhyeen jo keskipäivällä, tänään suljinajat oli luokkaa 1/200-1/15 ja tietysti runsaasti suttua tuloksena. Extenderin käytöstä ei oo tarvinnut viikkokausiin edes haaveilla. Paksu harmaa massa peittää taivaan. Katoin säätiedotusta niin samalla kaavalla mennään, eli ne päivät jolloin on edes mahdollisuus aurinkoon, teen tuplavuoroa töissä ja vapaapäivinä sitten tuhnua luvassa.

Mietin taas tossa tänään kun kattelin puistossa lintuja syömässä pähkinöitä, että onko julkaistu kuva jotenkin parempi jos siitä ei huomaa, että eläin on ruoalla houkuteltu paikalle. Mä en oikein tiiä. Toinen ääripää on ehkä sitten se Seurasaari-kuva jossa nimenomaan halutaan näyttää, että meikäpoika (tms) se saa linnut syömään kädestä. Mulla on kans niitä semmosia tiainen kädellä-kuvia parin vuoden takaa, mutta eläinten ruokkiminen jäi aika nopeasti pois vaikka ei siitä tommosissa paikoissa varmasti ole niille haittaakaan. Jotenkin se ei tunnu hyvältä. Sen sijaan tulee hyödynnettyä muiden ruokintoja jos osun paikalle ja joku on ruoalla houkutellut harvinaisuuden kuvausetäisyydelle, niin tietysti hyödynnän tilaisuuden. Kaksinaismoralismia?

 Tän päivän harakkakuvat oli kivoja ja tykkään harakasta tosi paljon lintuna. Ilman noita pähkinöitä ei niistä olisi varmastikaan kuvia saanut, koska ne on yleensä niin arkoja. Jäi harmittamaan, kun tosi monessa kuvassa harakan pyrstö leikkaantuu kuvasta pois. Miettiikö tommosia edes kukaan muu? 

Uutena juttuna oon innostunut taimenista, joita nousee kutemaan jokiin ja puroihin. Niistä on uutisoitu paljon, mutta on mieletöntä nähdä semmoinen itse livenä. Niiden kuvaaminen on vaan hitokseen hankalaa, kun en meinaa saada tarkennusta kohdilleen ja tietysti ne liikkuu nopeesti.

Viimeiset päivät on menneet myös pitkälti siihen, että oon siirtänyt vanhoja kuvia padilta ulkoiselle kovalevylle, koska padista alkaa loppua tila ja se on tosi jumissa. Sit jos se ulkoinenkin leviää ni en tiiä mitä teen. Parhaat kuvat mulla on vielä ulkoisen lisäksi padilla ja Lightroomissa, mut jotenki tuntuu että pitäis keksiä joku fiksumpi patenttiratkaisu tähän. Ne semmoiset patenttiratkaisut vaan tuppaa syömään rahaa. Aika-ajoin oon miettiny uuden tietokoneen hankkimista, mut sehän ei poista tätä ongelmaa vaan korkeintaan siirtää sitä. Tietysti se helpottaisi montaa muuta juttua kuten kameran ja objektiivien päivittäminen olisi miljoonasti helpompaa. 

T

R6 asetusvääntö

Tuhnupäivän kaveri

 Mulla on ollut aina enemmän tai vähemmän hankaluuksia lentävien lintujen kuvaamisessa, ja tiedän että suurin tekijä on oma hitaus ja osaamattomuus, myönnän sen ihan auliisti. Etenkin kameranvaihdon jälkeen ongelma tuntuu vain korostuneen, kun R6 kanssa yrittää saada hissukseen lekottelevasta lokista kuvaa niin objektiivi (RF 100-500) suhaa edestakaisin kun tuomionpäivän saha eikä saa kiinni edes helpoista hitaista kohteista. Edellisellä kameralla joskus käytin ihan aikaa siihen että yritin saada pääskysistä lentokuvia arvatenkin kyseenalaisella menestyksellä, mutta jotenkin se yrittäminenkin on jäänyt lopulta ihan minimiin kun lopputulos on, että käytän 15s siihen saatanan sahaamiseen ja siinä vaiheessa kun saan vihdoin kameran tajuamaan että ”jaa tässä pitäisi tarkentaa johonkin taivaalla liikkuvaan?” Niin saan kuvan loittonevan linnun pershaivenista. 

Eilen ajattelin että otan härkää sarvista ja aloin googlailla hyviä lintukuvausasetuksia näihin uusiin peilittömiin. Kyllähän tossa kamerassa pitäisi olla potentiaalia tohon, mutta omalla käytöllä se on niin harvoin tarvittu alue, että on jääny olemattomalle huomiolle. Käytin sitten parisen tuntia illalla siihen, että määritin Youtube-videon ohjeiden mukaan asetukset ja mielestäni tallensin ne C1-kuvaustilaan joka siis on mun käsityksen mukaan kuvaajan modattavissa. Ajattelin että on nopeempi vaihtaa manuaalista siihen C1 kun alkaa säätää kaikkia asetuksia alusta jos tulee nopea tarve lentokuvaukselle. Tänään lähdin hyvissä ajoin kokeilemaan näitä uusia hienoja säätöjä sillä tulemalla, että en saanut kamerasta yhtäkkiä suljinaikaa säädettyä kun johonkin 1/40 ja sen nopeammaksi se ei nouse, hitaammaksi kyllä. En tiedä mikä tälle on syynä. Yritin googlata ongelmaa, ja totesin että en ehkä nyt ihan hiffaa miten noi C1-C3 pitäisi toimia. Sain sen käsityksen, että ne asetukset olisi sittenkin pitänyt ensin muuttaa siinä M-tilassa jossa yleensä kuvaan ja sitten tallentaa asetuksista siihen C1-tilaan. Yritin sitten lennosta tuotakin, eli muutin asetuksia M-tilassa ja tallensin ne C2 (yritän vielä saada jotain tolkkua siitä C1), ja alkuun näytti tosi lupaavalta ja tilan nimikin oli C2m joka mun mielestä viittasi siihen että pystyn manuaalisesti muuttamaan suljinaikaa ja aukkoa. Hetken päästä kun koitin kuvata, oli tilan nimi muuttunut C2p ja kamerassa oli jotain tallennuksen apuääniä ja väärä suljintila päällä. Vaihdoin turhautuneena takaisin täysmanuaalille. 

Paras bonus oli se, että ilma on niin harmaanpimeä, että pönökuvatkin vaatii täydellä aukolla sen ISO8000 joten ei puhettakaan mistään lentokuvista. Totesin lopulta, että parempi painua takaisin kotiin googlaamaan. Armottoman vitutuksen lisäksi oon silti sitä mieltä että oppimisesta on vain hyötyä jos nää kameran salaisuudet nyt joskus suostuisi mulle aukenemaan. Hommaa ei auta se, että kaikki ohjeet on englanniksi Youtubessa, mun ois helpompi ehkä omaksua noita juttuja suomeksi kun kaikki noin tekninen on niin vierasta jo omalla kielellä. Vaan ei. On se saatana näiden kanssa.

T

Koronan jälkeen

Olisitpa timali

Se olikin semmonen saikku se, että yllärinä tauti paljastui koronaksi ja sen mukaisesti kotonaoloa riittikin sitten seuraavat kymmenen päivää. En ole muuten koskaan nähnyt niin paljon pöllöhavaintoja niin läheltä kotia kun sen viimeisen karanteeniviikon aikana! Kilometrin-parin säteellä oli ollut huuhkaja, hiiripöllö ja lehtopöllö kun yleensä Haaga loistaa havisrintamalla ei-oolla. Kyllä voin kertoa että kismitti, kun kunto oli jo hyvä ja olisi ollut intoa kuvaushommiin ja kerrankin myös virtaa (kun ei kello soinut joka päivä aamuviideltä niin tuli nukuttua univelat pois), mutta ulos ei ollut asiaa. Kertaalleen pyörittelin päässäni yhtä keskuspuistossa ollutta havaintoa, että onko se niin paha jos menen ulos ja metsään kuvaamaan, mutta aiemmilla reissuilla oon saanu todistaa sitä kuvaajien sopulivaellusta mikä noille netissä julkaistuille havaintopaikoille suuntaa ja totesin, että on mahdotonta pitää mitään turvavälejä ja saan vielä sanktioita jos hillun pihalla koronapositiivisena ja siitä joku kuulee. Ekstranoloa se olisi oman ammatinkin takia. Päätin siis painaa leuan rintaan ja missata kaiken suosiolla. Luonnollisesti karanteenin päätyttyä ei havaintoja enää ole juurikaan tullut tai ne joita oon lähteny tarkistamaan on osoittautuneet suutareiksi. pöllösaldo tälle syksylle 0kpl. 

Se on hassua miten siihen kesän vihreyteen tottuu ja turtuu, mutta parin viikon koppihoidon aikana puut ehti muuttua kaljuiksi ja tutut maisemat muuttui ihan oudoiksi. Missasin ton saikun myötä jotenkin ison osan ruskan loppupuolta ja oon vieläkin siitä ihan pöllähtänyt. Väriä on edelleen, mutta lähinnä maassa ja puut on kaljuja. 

Tänään käytiin Vanhankaupunginlahdella totetamassa, että suurin osa muuttolinnuista on häipynyt. Lintutornista näkyi kymmeniä variksia eikä juuri muuta. Timalien äänen kuulin kerran, mutta kuvattavaksi antautui vain yksi sinitiainen. Ilma oli kuitenkin tosi nätti sateiden jälkeen, joten retkestä jäi hyvä fiilis.
 

Mulla oli tolla reissulla uudet Haglöfsin poposet jalassa (ne LIM mid jotka tilasin sillon vähän aikaa sitten), ja sain todeta että a) ne pitää vettä kohtuuhyvin b) ne ei oo kovin lämpimät ja c) pohja on kova eli kovalla alustalla (kivi, jäinen puu) ihan hemmetin liukas. Aamulla oli pari astetta pakkasta ja viime päivien sateet on nostanut vedenpintaa niin paljon, että pitkospuut painui paikoin veden alla ja niiden pinnalla oli ohut jääkerros. Oikeastaan ihme, että en lentänyt perseelleni tai naamalleni mereen, mutta pystyssä pysyttiin ja ihme kyllä vesi pysyi ulkopuolella vaikka pitkokset hörppäsi paikoin ihan reilustikin hyhmäistä vettä. Puoliso lähti epähuomiossa tennareilla reissuun, ja joutui ekojen pitkospuiden jälkeen palaamaan kotiin kengän- ja sukanvaihtohommiin. Kyllä Suomen luonto on ihana. 

Kuusiluodolle ei ollut asiaa

Viime päivät on olleet hassuja, kun mulla on ollut vapaata ja totesin, että ei tarvi herätä enää viideltä koska aurinko nousee vasta joskus kasin jälkeen ja kaatosadepäivinä silläkään tiedolla ei tee mitään. Oudosti on yhtäkkiä paljon aikaa. Nyt ehtisi hyvin käsitellä kaikki kesäkaudelta rästiin jääneet kuvat, mutta vähän laiskanlaista on tämä rupeaminen. Mulla on iPadin muisti ihan tukossa ja pitäisi siirtää viime vuosien kuvia ulkoiselle kovalevylle, mutta se on niin lagista puuhaa että aloittaminen tuntuu ylivoimaiselta. Tai aloitettu on, mutta se jää kerta toisensa jälkeen kesken. ICloud huutaa hoosiannaa ja tabletti on koko ajan pahemmin jumissa. 

Jostain syystä viime vuosien aikana on päässä toistuvasti herännyt ajatuksia merenjäällä hiihtämisestä. Tää on tosi hämmentävää, koska oon aina inhonnut hiihtämistä ja luonnollisesti en edes omista suksia. Oon just se tyyppi, joka yläasteen hiihtopäivinä livahti kulman taakse laiskottelemaan, tökkäsi sukset pystyyn hankeen ja pisti tupakaksi. Miks tää ajatus silti jotenkin miellyttää mua? 

En oikein tiedä mitä tähän aikaan vuodesta pitäisi kuvata, paitsi ehkä hyhmäisiä maisemia. Lintuja ei juurikaan ole, kauriita ei oo näkyny aikoihin ja supi/ketturintamalla on hiljaisempaa kuin koskaan. Ehkä laitan vaan pään tyynyyn ja odotan kevättä.

T 

Saikkua

Kun ei täällä muuta ruokaa saa

Eilen kävin rämpimässä joenvarrella kaukana kunkkuhavainnon perässä, ja vedin jälleen kerran sen kuuluisan vesiperän. Mulla alkaa noiden kuningaskalastajien suhteen olla jo hutien viidensuora lähellä, oon aina askeleen jäljessä. Samoin helmipöllöä oli hiljattain käynyt kuvaamassa ja ihastelemassa suurinpiirtein koko eteläisen Suomen kuvaajakööri, tuolloin tukevasti 12h työvuoroa puurtaessa oli kiva katella kuvia somesta. Seuraavana aamuna seiskalta tikkana paikalle, mutta kappas kun lintu olikin jo vaihtanut maisemaa. Odotan sitä tunnetta kun seuraavan kerran oikeesti löydän jotain kuvattavaa, se ei oo ihan tuoreessa muistissa. Onneks on söpö koira.

Pitkään palvelleet lastenosaston parinkympin halpistennarit alkaa olla niin sisäänajetut, että elementit kohtaa ihmisen joka suunnasta. Toisin sanoen vesi tulee läpi myös alapuolelta ja pohja on paikoin irti. Taas eilen sukat märkinä vesistön laitaa rämpiessä alkoi kevyesti ottaa pattiin kun olo oli muutenkin vähän vetämätön. Oon yrittäny katella Haglöfsin LIM-sarjan keskikorkeeta kenkää ja sovitinkin sitä Haglöfsin keskustan myymälässä, mutta jostain syystä kyseisestä poposta ei ole pienimpiä kokoja olemassa yhdessäkään kivijalkaliikkeessä ja kun olen yrittänyt asiaa tiedustella, ei mikään liike ole kysyttäessä halukas niitä myöskään sovitettavaksi tilaamaan. En oikein ymmärrä että miksi, kun kyseinen popo on kuitenkin niin tykätty että varmasti ne pienimmätkin koot sieltä hyllystä saadaan jollekin myytyä jos ne ei mun matkaan lähde. Lopulta mun oli pakko tehdä se mitä en olisi halunnut tehdä, eli tilata sokkona kotiin kenkäpari ja nyt odottelen tuskaisena että koska ne tulee, toimitetaanko ne milloin ja onko ne sopivat. Pidetään peukkuja, että palautusrumbaan ei tarvii lähteä. Mä tykkäisin eniten jostain mahdollisimman kevyistä juoksulenkkareista joissa on hyvä vaimennus ja pito, mutta nyt alkaa olla niin viileetä ja toisaalta tommoset nilkkakorkeat kengät suojaa paremmin myös kosteudelta. Jos keväällä kattois sitte tarviiko ostaa lisäksi jotkut juoksutennarit kesän rientoihin.

Saikkumaisemat

Kunkkua ei tosiaan eilisellä reissulla näkynyt ja eilen oli jo illasta kurkku semmoinen karhean tuntuinen ja makuuasennossa alkoi aina yskittää ärsyttävästi. Ensin ajattelin että käyn iltapäivästä vielä uudestaan jossain ulkoiluttamassa optiikkaa, mutta olin niin poikki että nukahdin ton hukkareissun jälkeen sohvalle eikä siitä siirrytty enää muualle kun sänkyyn jatkamaan unia. Annoin vielä yön armonaikaa ihmeparantumiselle mutta ehei. Alkuun tää tuntui semmoiselta kurkunpääntulehdukselta/keuhkoputkentulehdukselta, mutta nyt alkaa tuntua että myös nokkarööri on kovaa vauhtia menossa tukkoon joten saa nähdä mitä tästä kehkeytyy. Kävellessä hengästyy ja jatkuvasti viluinen olo vaikka kuumetta ei olekaan. Tää on tietenkin myös just se päivä kun ulkona on ihan saamarin nätti ilma ja olisin ehtiny hyvin kuvaamaan ennen iltavuoroa, mutta nyt voin vaan sadatellen katella takapihan maisemia sohvalta. Yritän hyväksyä stoalaisen tyynesti tosiasiat, mutta kyllä varmaan saa sanoa että vituttaa urakalla. En oo kovin usein kipeenä eikä tämmönen sohvalla lataaminen sovi mulle yhtään. 

iPhone 13 pro ja sumuaamu

Uusi puhelin on ollut kiva ja yllätyin positiivisesti siitä, että kaikki tiedot saa niin helposti siirrettyä vanhasta puhelimesta uuteen langattomasti. Murehdin etukäteen kaikkia unohtuneita salasanoja ja hävinneitä kuvia, mutta uusi puhelin jatkoi tismallen siitä mihin vanha jäi. Kamera on bueno ja ihme kyllä en saanu puhelinta edes tiputettua ekan viikonlopun Kuopionreissulla vaikka kuoret eivät olleet vielä saapuneet.

T 

Puskalotto

Kävin vihdoin astetta intensiivisemmän työrupeaman jälkeen hakemassa riistakameran pois suhteellisen lupaavalta uudelta kettuspotilta. Positiivista on se, että kortille oli tallentunut mukavasti ruutuja repolaisesta, mutta en ollut kovin mielissäni huomatessani, että samasta spotista olivat näköjään tietoisia myös lukuisat muut ihmiset joista mun kortille tallentuneissa pätkissä pääosaa esitti joukko innokkaita kolon suulla pyllisteleviä lapsukaisia. Riistakameraa oli pitänyt tietysti myös sormeilla ja käydä useampaan otteeseen lähietäisyydeltä ihmettelemässä, mutta näköjään sen verran kuuliaista kansaa kuitenkin olivat, että kamera oli edelleen paikallaan. Valmistaudun edelleen henkisesti joka kerta siihen, että riistakameraa hakiessa onkin vastassa eioota. Itse kettuja en paikalla kameraa hakiessa nähnyt enkä oikein tiedä kuinka ton spotin kanssa nyt jatkaisin. Tuntuu olevan niin tuurinkauppaa kettujen näkeminen ylipäätään, että olisi kova halu panostaa lähempänä oleviin kohteisiin jotta ei menisi niin turkasen paljon aikaa ja rahaa siihen kettulottoon (eli käytännössä paikalle matkustamiseen useammalla kulkuvälineellä suuntaansa, tuntikausien kytistely turhaan ja sama toiseen suuntaan), mutta kun lähellä ei vaan tunnu olevan mitään niihin liittyvääkään. Pupuja on, mutta kettuja ei. Oon toisaalta ihan varma että saan jälkikäteen kuulla jostain upeesta kettuspotista jossain kilsan säteellä kotoa jonka oon vaan autuaasti missannu.

No moi?

Verrattuna vuoden takaiseen kamerapuuhasteluun oon huomannu yhden hauskan yksityiskohdan. Sillon käytin tosi paljon aikaa kaiken maailman puskissa kauriita etsien, ja toisinaan onnistuinkin suurella vaivalla nappaamaan niistä kuvia. Sinänsä kutkuttavaa ja hauskaa hippaleikkiä, mutta useimmiten tulokset jäi aika laihoiksi. Ryteikköympäristö ei tarjonnut kovin nättejä puitteita kuville/taustoille ja useimmiten jäin tuntikausien hippaleikin jälkeen nuolemaan näppejäni. Nyt kun en oo jaksanu sitä puskahippaa enää, niin toistuvasti tulee tilanteita joissa oon kuvaamassa tai etsimässä jotain ihan muuta ja kohdalle tulee tarjottimella kattaus jossa niitä kauriita tulee tyrkylle paljon paremmassa ympäristössä. 

Pusipus

Tänpäiväinen kohtaaminen olisi voinut poikia nättejäkin kuvia, mutta olin just hetkeä ennen tullut vaihtaneeksi 100-500mm telen + 1.4x extenderin kameraan kiinni lintukuvausajatuksella. Ilma oli jotenkin tosi tumma ja aurinko paksujen pilvien takana, niin ei valo vaan tahtonut mitenkään riittää noihin puskajusseihin tolla combolla. Lopputulemana oli liuta tosi tärähtäneitä kuvia kaurispariskunnasta, ja ne loput kuvat jotka pysyi mitenkuten terävinä on tosi rakeisia ISO:n ollessa vähintään 10000. Rajaukset suhteellisen liikkuvaisista eläimistä oli myös huonot, eikä kuvanlaadun ollessa mitä on voi oikein cropatakaan. 

Kun ostin ton 1.4x-extenderin, mulle tuli yllätyksenä, että zoomia ei voi sen kanssa ruuvata kiinni vaan käytössä on vaan telepää tosi pienellä säätövaralla koska välikappale estää fyysisesti putkea menemästä kasaan. Mun kamerareppu on niin iso että toi 500mm mahtuu just ja just extenderinkin kanssa kyytiin joten se ei sinänsä oo ongelma, mutta esim tossa isossa kauriskuvassa olisi ollut mahtavaa zoomata rajausta väljemmäksi.

Mamma miksi toi iso silmä tuijottaa?

Pistin tilaukseen uuden iPhone 13 pro:n johon ei oikeastaan ois ollut varaa. Nykyinen X on antanut toistuvasti merkkejä siitä, että ei ehkä jaksa enää kovin kauaa olla keskuudessamme. Tänään kun suunnistin reissulta kotiin ja yritin bussipysäkillä ladata HSL:n sovelluksesta matkalippua, koko saatanan toosa meni niin pahasti solmuun että lopulta seisoin pysäkillä tyhmänä kännykkää rämpäten ja katoin miten bussi ajoi iloisesti ohi. Mikään ei auttanu enkä saanut sitä edes käynnistettyä uudestaan. Teki kieltämättä mieli antaa vähän rakkautta pajavasaralla. Lopulta oli pakko tietä kysellen ettiä lähin kauppa jossa matkakortin lataaminen onnistuu ja ladata perinteisesti arvoa matkakortille. Oispa ollu hienoa jos matkakortti ei ois ollu mukana, kun yleensä tosiaan käytän nykyään sitä sähköistä HSL:n softaa. Sit oisin varmaan kävelly kotiin ja tekisin kotimatkaa edelleen. Tänään puhelin tokeni vielä Appleliikkeen sedän suosiollisella avustuksella mutta luottoa ei enää oo ihan kauheesti. 

Toivon, että uusi puhelin ehtii saapua ennen vanhan lopullista leviämistä. Kiinnostaa kovasti uuden puhelimen RAW-kuvanlaatu ja laaja- sekä yökuvausominaisuudet.

Melkein eksyttiin Nuuksioon.

Mäyrähommeliinit alkaa olla sillä tolalla, että en oo jaksanu kauheesti niiden huudeilla käydä kun illat on jo niin hämäriä että ei oo kauheesti toivoa kuvien saamisesta. Keväälle suunnitelmia mäyrien suhteen on kyllä kovastikin. Viime aikoina on tullut räpsittyä enemmän kuvia perheen koirasta, kun sitä välillä havahtuu siihen että nää karvakaverit on täällä tosi vähän aikaa. Toisaalta nopean pienen koiran kuvaaminen on myös tosi hyvää harjoitusta luontokuvaamiseen. 

Oon välillä onnistunut luomaan itelleni jotain hirveitä paineita kuvaamisen suhteen ja tuntuu kauheelta kynnykseltä julkaista mitään, tai välillä ihan vaan edes ottaa kuvia. Yritän työstää tätä sillä että otan kameraa mukaan paikkoihin ja kuvaan paljon sen kummemmin ajattelematta. Ei kaiken tarvi olla aina niin suunniteltua ja aseteltua. Suurin osa on tietysti paskaa mut niin se tuntuu olevan muutenkin. Mitä väliä. Haluun vaan pitää tän semmoisena, että kuvaaminen on jatkossakin hauskaa eikä hampaat irvessä puurtamista ja suorittamista.

T

Suo ja hirvikärpäset

Mummo suolla

 Oltiin loman kunniaksi pitkä viikonloppu mökillä. Puolet ajasta satoi kuten odottaa saattaa, eikä kuvaamista muutenkaan ehtinyt ihan hirveesti harrastaa kaikilta mökkihommilta. Sain todeta, että ruska on paljon pidemmällä jo keski-Suomessa kun täällä etelässä, käytiin yhtenä päivänä suolla ja se oli oikeastaan kuvaamisen kannalta reissun parasta antia. 

Meidän mökki on sähkötön ja lämmitys hoituu (jos hoituu) millon mitenkin toimivalla ikivanhalla puuliedellä joka yleensä vain työntää savut sisään kämppään. Nyt oltiin saatu tilattua vihdoin nuohooja joka ystävällisesti nuohoushommien lisäksi myös puhalsi koneellisesti kuumaa ilmaa hormiin jolloin saatiin melko tuskattomasti liesi vetämään. Tarkoituksena on vaihtaa se liesi helpompikäyttöiseen ja tehokkammin lämmittävään liesikamiinaan, mutta toi liesi painaa yli 200kg eikä kukaan taida huolia tota rotiskoa edes ilmaiseksi joten sillä mennään toistaiseksi. En muista paljon sisälämpötila oli mökille mennessä, mutta vikana aamuna se oli 22 ja mökissä oli mukavan lämmin katella kaatosadetta. Ennen niitä vikan päivän lämpötiloja semmoisessa semiviileässä mökissä kun heräilee kolmen vuodenajan makuupussista, niin meikäläisellä on nykyään yhä vaikeempi herätä ennen auringonnousua kuvaamaan vaikka tiedossa ois miten mahtavat maisemat. Tai ei se herääminen oo ongelma, mutta että sieltä lämpimästä pussista nousee ylös ja ulos, tuntuu välillä vaikeelta. 

Huomenta! Tämmönen näkymä ovelta

Ainoastaan yks aamu oli semmonen että oli nätti auringonnousu ja silloin pääsin rantaan asti (2m ovelta) ja otin pari kuvaa, muina vaan vilkaisin säätä ja käänsin kylkeä kun keli oli semmoinen harmaan meh. 

Noissa ”oikeissa” metsissä rämpiessä sain myös tutustua oikeestaan ekaa kertaa kunnolla hirvikärpäsiin. Niitä oli ihan julmetusti kaikkialla, ne lensi suoraan päin pläsiä ja yritti suvereenisti tunkea silmiin ja korviin. Usein vielä monta tuntia metsässä kävelyn jälkeen alkoi tuntua kutinaa ja jostain paidan sisältä tai pipon alta käveli siipensä pudottanut hirvikärpänen. Oon yleensä ihan ok kaikeenmaailman öttiäisten kanssa, mutta hirvikärpäset saa jotenkin aikaan pienen hetkellisen paniikin josta toistaiseksi oon onneks kuitenki selvinnyt.

Hei kenen kakka?

Aiempien reissujen tapaan villieläimistä näkyi kyllä jälkiä, mutta eläimiä ei saanut kameran eteen. Käytännössä hirvien kuvaaminen vaatisi jonkun kuvauskojun ja tuntikausien paikallaan patsastelun, mihin en kyllä tolla hirvikärpäsmäärällä kykene. Pariin otteeseen näkyi isoja metsäkanalintuja vilaukselta niiden painuessa pakoon, mutta ne oli aina niin tiheässä pusikossa tai liikkui niin nopeasti että lajista ei tahtonut saada selvää. Suoreissulla löytyi tuoretta hirvenkakkaa ja isot sorkanjäljet sammalella, mutta hirviä ei näkynyt. On aika uskomatonta miten niin iso eläin voi piiloutua ja liikkua niin nopeesti. Yhdellä linnuntunnistusapilla sain myös tulkittua mökin lähistöllä kuuluvia linnunääniä sen verran, että jos sitä ohjelmaa on uskominen niin siellä pyörii ainakin pyrstö- ja hömötiaisia mutta ne oli jossain niin korkealla isoissa puissa että en nähny niitä lintuja ollenkaan. 

Meidän mökin pihalle oli ilmestynyt musta kakkaläjä jossa oli myös puolukoita koristeena. koon puolesta veikkaan supikoiraa, mutta en oo nähny tienoolla muita jälkiä niistä ja toi oli tosiaan vaan yksittäinen kakkaläjä eikä mikään kunnon käymälä kuten supeilla yleensä. Laitoin lähtiessä mökille sen omituisesti temppuilevan riistakameran (se jonka epäluotettavuudesta oon valittanu aiemmin), jos se salaperäinen kakkatyyppi vielä palaa niin voi olla että siitä saadaan kuva jos se hemmetin riistakamera suostuu toimimaan.

Nää värit löi ällikällä!

Haaveissa olisi päästä ainakin kerran vielä tän syksyn aikana mökille jos aikataulut antaa myöten. Vähän riippuu kans siitä kamiinahommasta, kun ton nykysen systeemin kanssa on vähän tuuripeliä että saako sitä vehjettä vetämään ja ilman lämmitystä siellä ei kyllä tarkene erkkikään. Jos saatais kikkailtua pari vahvaa tyyppiä kantamaan se vanha uuni veke niin semmonen liesikamiina mitä ollaan kateltu, ei maksa kun parisataa euroa (eikä onneksi paina kuin murto-osan nykyisestä) ja siihen joku osaava asentaja tietysti vielä. Mutta sillä liesikamiinalla saisi lämmitettyä sitä pientä mökkiä niin tehokkaasti, että saataisiin pidennettyä mökkeilykautta kyllä ihan heittämällä, ja mökillä olis vielä tosi paljon hommia rästissä. 

 Ruskan edetessä ois haaveena saada ihania värikkäitä kuvia joka tapauksessa, oli lokaatio mikä tahansa. Viime päivinä on ollu myös tosi mahtavia sumusäitä, joita ois ihana päästä kuvaamaan. Ne on vaan semmosia, että näen että ne näyttää upeilta mut en oo ihan varma, että miten saisin parhaiten sumua hyödynnettyä valokuvissa.

T

Ysiysi

No on se kuuppa aika tumma

 Mulla on tän vuoden lintuhaasteessa kasassa 99 lajia, ja oon yrittäny viime aikoina ettiä sitä THE sadatta, mut yhtäkään uutta lajia ei oo ikuisuuksiin tullut vastaan. Tänään kävi huvittava juttu kun dallailin merenrannalla muuttolintujen toivossa. Kattelin kaukana lilluvia lintuja, ja ihmettelin miten ne on niin tummia. Otin pari kuvaa ja huomasin, että kuvassakin lintu näytti mustalta mutta päässä oli vähän valkoista. Innostuin tietysti heti ajatuksesta, että ”jumankauta sehän on varmaan pilkkasiipi nyt sitte” ja räpsin into piukeena satapäin kuvia niistä tummista linnuista. Ei varmaan tarvii sanoa, että on oo koskaan aiemmin nähny pilkkasiipeä. Kotimatkalla heräsi aavistus joka kotona kuvia lähemmin tarkasteltuna paljastui oikeaksi; nii näähän oli nuoria telkkiä ja pilkkasiivellä se vaalea juttu on eri kohdassa naamaa. Myös linnun räpytellessä siipiä näkyy vaaleampi vatsapuoli, mutta mulla oli valotus tosi hämärällä ja seliseli. Onneks en ehtiny hehkuttaa tota mihinkään, satasen etsintä siis jatkukoon. 

Yhdellä potentiaalisella ketunpesäpaikalla oli ollut riistakamera pari päivää, mutta saaliksi tuli vaan ihmisten jalkoja ja pari epämääräistä suttuista vilahdusta josta ei ota tolkkua sekä yksi hännän viuhahdus joka saattaa viitata kettuun tai sitten ei. Mulla oli ajatuksena jättää kamera sinne pitemmäksi aikaa, mutta kun siellä oli noinkin paljon ei-toivottua liikennettä päätin viime hetkellä ottaa sen mukaan kotiin viimeksi paikalla käydessäni. 

Ei pöytätapoja

Kaipaisin uusia ideoita ja ihan uusia paikkoja kuvaamiselle, niiden löytäminen tuntuu olevan ihan helkutin hankalaa ja esim nisäkkäiden kohdalla kun samoista apajista Uusimaan alueella taistelee kymmenet ja sadat muut kuvaajat. Sitten saa lukea netissä miten toisille tulee tuntemattomat jakelemaan pesäpaikkojen koordinaatteja hopeatarjottimella ja kun ite hakkaa kuukausi toisensa perään päätä seinään ja naaraa kaikki kumminkaimat läpi vinkkien toivossa niin välillä meinaa leipiinnyttää mutta minkäs teet.

Mä mietin välillä sitä, kun kuvausoppaissa neuvotaan lähestymään arkaa eläintä tuulen alapuolelta tai kytistelemään siellä tuulen alapuolella että se eläin ei huomaa ihmistä. Että miten sitte pitäis toimia jos kyttää sitä eläintä ja se tuuli kääntyykin päinvastaiseksi. Lähteekö jotkut pro-kuvaajat vaan pokalla kiertämään kaukaa parempaan suuntaan vai luopuuko ne vaan suosiolla leikistä?

Tilasin vihdoin sadesuojat objektiiveihin, kun alkoi hirvittää ajatus kaluston kosteusvaurioista. Ne on matkalla jossain päin Eurooppaa, saa nähdä kauan kestää. Toistaiseksi ei oo niin justiinsa kun ei oo juurikaan satanut, mutta veikkaan että kyllä sitäkin herkkua on yllin kyllin tarjolla tässä syksyn ja talven mittaan. 

T

Floating islands

 

Minne nää päivät oikein häviää? Oon kuvannut ja ulkoillut paljon, mitään mainittavia vautsivau-onnistumisia ei ole tullut. Yhtenä päivänä näin kävellessä metsänaukealle vilaukselta ketun poistuvan paikalta, mutta en saanut huonoakaan kuvaa koska olin tosi epäammattimaisesti siinä vaiheessa keskittynyt äänikirjaan ja häkellyin niin paljon, että en osannut reagoida. 

Kävin hiljattain saaristokierroksella ja näin tämmöisiä leijuvia saaria. Tää on mulle ihan uusi ilmiö, piti oikein pysähtyä ja kattoa toiseenkin kertaan että mikäs helvetin möhkäle tuolla ilmassa leijuu. Kai toi on joku optinen harha, mutta siistiä silti! Oon yrittäny vähän meren läheisyydessä ja muutenkin katella jos näkyisi uusia lintuja muuttopuuhien lähestyessä, mutta toistaiseksi oon nähnyt vaan samoja valtavina määrinä. Esimerkiksi västäräkkejä pyörii tolkuton määrä kaikkialla tankkaamassa sapuskaa ennen muuttomatkaa. 

Kävin vaarin 90v-synttäreillä ja otin kuvia sieltä. Sain todeta taas kerran, että ihmisten kuvaaminen ei oo mun juttu ja että sisätiloissa kuvaaminen on ihan horroria kun valo ei riitä ja tosi vaikea saada siistiä taustaa mihinkään. Tossa ois loputtomasti kehityttävää mulle, mutta ehkä keskityn jatkossakin luontokuvaamiseen.

Quak!

Syksyn värit alkaa hiljalleen vaihtua. Mulla on muutamia orastavia visioita niiden hyödyntämisestä kuvaamisessa, mutta toistaiseksi kuvauskohteet eivät ole olleet samaa mieltä tai ovat jopa loistaneet tyystin poissaolollaan. Haaveilen edelleen semmoisesta tilhi- ja pihlajanmarjat-kuvasta (joo semmoinen joita on jo miljoonia) mutta ehkä on vielä vähän aikaista tilhille. Pihlajanmarjojen määrästä ei ainakaan pitäisi olla kiinni. 

Yhtenä päivänä sorsaa kuvatessa tuli hassuteltua matalan kuvakulman kanssa siinä määrin että hetken pelkäsin objektiivin kastuneen mutta ei se sitten onneks kastunut kun käsi oli välissä. Jos olisi ollut yhtään aaltoja niin olisi voinut käydä hassusti. 

T

Märkää

Tyylikästä

 Viime päivät on ollut semmosta vedenpaisumuksen juhlaa, että ulkoiluvarustuksena on ollut kuorikamat ja kumpparit eikä puhettakaan muusta. Sain kyllä huomata, että mun kuoritakki ei enää pidä vettä ihan niin hyvin kun aiemmin enkä oikein tiedä mitä teen sen kanssa. Käytin sen pesussa ja tein uudelleenkyllästyksen joka auttoi kyllä vähän, seuraavana päivänä sadevesi helmeili pinnalla mutta kun ulkoilua jatkui tunteja niin kyllä se tuntui silti vaan lopulta tulevan läpi. Kyseessä tämä takki jolle vesipilariarvoa luvattu >30000 joten laadusta ei pitäisi olla kiinni. Sisäkalvo on kyllä paikoin aika kulunut, kun toi takki on ollut mulla tosi kovassa käytössä muutaman vuoden sekä työmatkoilla että vapaa-aikana, ympäri vuoden. Erityisesti ketuttaa kalvon kuluminen niskasta, kun reippaalla sateella huppu päässä vesi tihkuu niskaan.

Niska kastuu

 Ulkoiluhousuina mulla on joskus puoli vuotta sitten ostetut Haglöfsin kuorihousut, joku Gore-Tex-systeemi on noissakin. Kertaalleen perseestä paikatut kun kerran tutkimusretkellä yhden aidan yli kiivetessä tuli hanuriin repeämä. Työmatkapyöräilyssä ne pitää veden ulkopuolella, mutta muutaman tunnin tetsailulla huomasin että alkaa se tihkua niistäkin läpi. Tosin ei ehkä voi olettaa että jos polvi maassa kuvaa niin että housut voi semmoisessa tilanteessa loputtomiin pitää kosteutta ulkopuolella. Kumpparit ja Lekasta ostettu repun sadesuoja sentään piti vettä loppuun asti ja hyvä niin. Kamerarepussa on luvattuna aika hyvä vedenpitävyys itessäänkin, mut sanotaanko että ei huvita lähteä kaluston kustannuksella sen rajoja testaamaan. Itsestäänselvä jatkumo näille sadekamoille on hiljattain virinnyt kiinnostus kameran sadesuojaa kohtaan. Ehkä ironista, että kiinnitän niin paljon huomiota repun sadesuojaukseen kun itse kameraan en ole tullut hankkineeksi minkäänlaista omaa sadesuojaa vaan tähän asti ollaan menty tuuripelillä pienemmät sateet ja isommat sitten on kamera pysynyt vaan repussa. Ajatuksena tuntuu vaan jotenki työläältä ja ärsyttävältä, että siinä kamran päällä roikkuu joku rätti, mutta toisaalta hajonnut kamerakaan ei kuulosta hirveän kivalta.

Nuori tikli

Syysilmoilla alkaa linnut kerääntyä parviksi, ja viime aikoina oon nähnyt tosi paljon taas tiklejä. Se on mulle semmoinen ikuisuushaastelaji, kun ne linnut on niin arkoja että yleensä vaihtaa aika nopeesti maisemaa kameran (tai siis kuvaajan) nähdessään. Tiklit liikkuu semmoisessa umpiryteiköissä, että yleensä huomaan ne vasta kun ne pyrähtää tiehensä hennon piippailun saattelemana. Siihen liittyy myös toinen ongelma; aina kun onnistun saamaan tiklin kameran eteen, se on tietysti ruokailemassa takiaispuskassa. Siis keskellä sitä hemmetin takiaispuskaa. Takiaisista on mun kokemuksen mukaan tosi vaikeeta saada mitenkään mairittelevaa taustaa kuvalle, ja yleensä ne linnut on tosiaan siellä puskien keskivaiheilla eikä esimerkiksi korkeimman töröttäjän päällä jolloin taustaa voisi saada sumennettua edes jotenkin nätin näköisesti.

 Tossa lähellä on viljelypalstoilla kauniita auringonkukkia jotka tarjoaisi tosi nätin kuvausympäristön niille tikleille (tai oikeastaan mille vaan linnulle) mutta arvaa kiinnostaako ne? Ehei vaan takiainen se olla pitää. En oo mitenkään asioikseni niitä tiklejä lähtenyt etsimään, mutta jostain syystä vaan viime aikoina niitä on sattunut kohdalle tavallista useammin.  

Kaksoset!

Kävin pitkästä aikaa kokemassa(heh) riistakameran, ja saaliiksi tuli yli sata videopätkää mäyrän seikkailuja. Lisäbonuksena videoiden perusteella vaikuttaa siltä, että samassa reiässä asustaa myös rotta ja muutaman kerran sieltä/sinne hiippailee myös suvereenisti nuori supikoira. Lisämausteena videoille on tallentunut kolon suulla käynyt nuori kauriinvasa (meinaakohan sekin muuttaa sinne?) ja pari kettua jotka käy kurkkimassa sisään. Nää ketut mietityttää mua erityisesti, kun ovat aika nuoren oloista sakkia ja oon aiemminkin saanut samalta pesältä videomateriaalia siitä, kun kettu käy kurkkimassa mäyrän pesäluolan suulla. Mietin että ettiikö ne talveksi lämmintä pesäpaikkaa vai käykö se vaan tarkistamassa mäyrän feng shuit?

Onks tää auringonkukka?

Sain vinkin aika hyvästä riistakameratarjouksesta, ja kävi jotenkin niin, että ostin tuplapakkauksen noita halpiskameroita. Ne on käytännössä samanlaisia kun se vanha mitä oon eniten käyttänyt, mutta kaksi yhden hinnalla ja taitaa noissa kuvanlaatu jopa olla inan parempi kun on uudempi malli. Helpottanee elämää kun ei tarvii jatkuvasti pähkäillä millon siirtelee sitä ainokaista toimivaa riistakameraa paikasta toiseen. Se kesällä ostettu tiluttava paristoja syövä ihmekamera lojuu edelleen kaapin perukoilla enkä oikein oo saanu aikaiseksi päättää mitä teen sen suhteen. Ehkä sitä pitäisi vielä testata kertaalleen. Jos siinä kestäisi edes huonoimmalla kuvanlaadulla akku pitempään, niin voisin jättää sen mökille vartioimaan. 

Mulla alkaa kohta miniloma (kevätloman lomapäivät siirtyi kun olin hirveessä räkätaudissa keväällä koko loman eikä niitä saanu käyttää kesällä joten käytän syyskuussa), ja haaveissa ois tosiaan päästä pitkästä aikaa mökkeilemään. Elämä on töiden puolesta siinä määrin hektistä, että kun on työputkia niin ei kauheesti kerkiä muuta kun käydä kotona nukkumassa. Ilmeisesti mun anoma alennettu työaikaprosentti loppuvuodeksi on kuitenkin menossa läpi, mutta oon vähän tämmönen skeptinen kakkiainen niin uskon vasta kun näen. 

T

Lintuja ja etiikkaa

Pieni ja soma murhari

 Päätin aiemmasta innostuneena lähteä pitkästä aikaa Vanhankaupunginlahdelle kameroimaan. En oo itse asiassa siellä päin käynyt sen jälkeen kun hankin kesällä ton 1,4x extenderin, ja olihan sen kanssa vähän eri fiilis zoomailla. 

Mulla oli mielessä viime syksyn viiksitimalit joita kävin sillon vuosi sitten kattomassa ja kuvaamassa. Silloin oli kyllä myöhäisempi syksy ja paljon kuvaajia nimenomaan timalien perässä, en itse asiassa ole edes kauheesti perehtynyt että onko niillä timaleilla joku tietty ajankohta jolloin ne ois jostain syystä otollisemmin paikalla. Voin kuitenkin kertoa, että tällä kerralla kyllä eivät olleet. Asiaan voi vaikuttaa toki se, että viime vuonna ne muut kuvaajat houkutteli jollain siemenillä niitä tirppoja paikalle ja tietysti ruokkimalla voi myös vaikuttaa siihen mihin se lintu lasketuu. Mutta siis joo ei vilaustakaan timaleista, ei ääntä eikä mitään.

Kivitaskut on edelleen kaikkialla

Pitkospuilla kävellessä näin pidemmällä vilaukselta tolpan nokassa jonkun keskikokoisen harmaansävyisen linnun ja otin siitä kuvan sen kummemmin kattomatta, mutta se lintu oli alkuun niin kaukana että en kiinnittänyt asiaan kauheesti huomiota tai edes kattonu sitä kuvaa sen kummemmin. Vasta hetken päästä kun sama tirppa hyppäsi lähemmäs nenän eteen tolpan päälle, niin kiinnitin huomiota erikoiseen nokan muotoon ja olin että hitto toi on muuten lepinkäinen! En ollut koskaan nähnyt lepinkäistä (isoa enkä pientä) ja ainut mitä niistä tiesin on, että ne seivästää pyydystämiään linnun- ja mitälie raatoja kaikenmaailman piikkeihin. Tää tyyppi ei kuitenkaan vaikuttanut ettivän lintuja välipalaksi, vaan kytisteli tolppien nokassa ja hyökkäsi aina välillä ruovikosta jonkun ötökän naamariin. Mulla oli visiona semmonen kuva jossa sillä tolpan nokassa istuvalla linnulla on joku säihkyvä sudenkorento nokassa, mutta tää peeveli ehti nielaista saaliinsa yleensä ennen kuin hyppäsi takaisin tolppaan joten tuloksena oli lähinnä pitkä liuta pönötyskuvia, suurin osa tosi epäedullisesti vastavalossa. Uusi laji kuitenkin piristi!

Sain tossa reissulla todeta taas, että 500mm + 1,4x extender on edelleenkin aika lyhyt tötterö lintukuvauksessa. Sen verran onnisti kuitenkin, että toisena uutena lajina bongasin tuulihaukan. Kotka pyörähti myös ilmassa, mutta niin nopeesti että siitä en ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin se laskeutui puiden suojaan. 

Rip senkin söpö

Eilen kävin kotikulmilla kuvaamassa pupuja, kun kotimatkalla kiinnitin huomiota yhteen citykaniin joka vaikutti jotenkin oudolta. Se ei ollut semmonen myksomatoosi-sairaan näköinen vaan nuori yksilö jolla turkki hyvässä kunnossa ja silmät kirkkaat, mutta kyhjötti yksin paikallaan ja päästi jotenkin liian helpon oloisesti mut parin metrin päähän kameran kanssa. Kun sain kierrettyä puolelta toiselle ja totesin että pupu ei reagoi vaikka tuun metrin päähän, tajusin viimeistään että tällä tyypillä ei ole kaikki hyvin. Kuvasin just puolisolle wazapiin puhelimella videopätkää pupusta kun se yllättäen kellahti kyljelleen ja alkoi kouristella rajusti ja kouristusten voimasta vääntelehti pitkin maata. Tiedän, että sairaisiin eläimiin ei kannata koskea, mutta en voinut jättää tota pupua sinnekään yksin kouristelemaan joten painoin varovasti kädellä sen maata vasten sen verran että se pysyi paikallaan. Kouristelu loppui ja pupu vaan huohotti paikallaan silmät suurina. Lähdettiin viemään sitä autolla pahvilaatikossa Viikkiin lopetettavaksi, se alkoi matkalla taas sätkiä niin rajusti että pidin kättä sen päällä jotta se ei kouristele itteeänsä siitä heppoisesta laatikosta läpi. Ja niin vaan vikassa risteyksessä ennen päivystystä tunsin miten sydän takoi ensin tiukan tykytyssarjan ja sitten pysähtyi. Pupun ruumis jäi sinne, en tiiä tutkiiko ne niitä jotenkin vai mitä niille tapahtuu. Ja joo pesin kädet useamman kerran ton jälkeen.

Luonto hoitaa? Vai hoitaako?

Välillä tulee mietittyä tähän liittyen luontokuvaajan vastuuta. Lain mukaan hädässä olevaa eläintä on pyrittävä auttamaan, mutta jos et ole varma onko eläimellä hätä niin voi tulla tehneeksi sille myös karhunpalveluksen. Muutamaan otteeseen mulla on tullut vastaan tilanne jossa oon epäillyt jonkun eläimen terveydentilaa ja osan eläimistä oon toimittanut hoitoonkin, mutta valitettavan usein eläimet tietysti salaa kaikki sairauden ja heikkouden merkit ja pyrkii viimeiseen asti karkuun. Siinä vaiheessa kun ne saa kiinni, on jo usein liian myöhäistä. Lintua joka kykenee edelleen lentämään karkuun, on tosi vaikeeta auttaa. Kertaalleen oon pohtinut tapausta jossa omaan riistakameraan on sattunut supikoira jolla sen verran äkäinen paikoittainen karvanlähtö, että mietin kapin mahdollisuutta. Mikä se taho on, joka auttaa loukuttamaan ja hoitamaan sairaan supikoiran terveeksi? Ei mikään. Tää supi perheineen asuu vielä samassa luolastossa mäyrän kanssa, joten jos tosta ilmoittaa johonkin, niin lopputulos on, että pesä revitään auki ja koko poppoo lahdataan. Toivon, että olin väärässä sen kapin suhteen enkä oo noilla main nyt liikkunutkaan riistakameroineni. Videoissa toinen supeista ja mäyrä näytti tosi hyväkuntoiselta ja kaikesta päätellen supipariskunnalla oli pienet poikaset pesässä, imetys myös saa emon turkin huonoon kuntoon joten myös se varmasti vaikutti.

Olen voinut paremminkin

Toisen kerran sain keväällä näköhavainnon ketusta jolla niin ikään karva lähtenyt laikkuina paikka paikoin, mutta en onnistunut sitä löytämään toista kertaa joten en tiedä oliko sillä vaan astetta pontevampi karvanvaihto menossa. Kettu liikkui hyvin ja häntä oli tosi tuuhea, mutta kaulalla ja niskassa karva oli selvästi ohuempaa ja se rapsutteli itteensä jonkun verran. Tiedä tosta sitten, kun vaikea olla varma. 

Mitenköhän muut kuvaajat miettii nää jutut? En usko, että oon ainut luonnossa liikkuva jolla on tämmöisiä tilanteita tullut vastaan. Mua nää ahdistaa ja mietityttää aina aika-ajoin. Toisaalta luonnon kulkuun tulisi puuttua mahdollisimman vähän, mutta mun mielestä on julmaa jättää selvästi kituva eläin kärsimään. Pienemmän eläimen pystyisin ehkä ite lopettamaan, mutta esim toi citypupu oli jo sen kokoinen, että pitäisi olla aikamoinen astalo että henki lähtisi varmasti laakista. Parasta olisi varmaan jos raato jäisi luontoon syötäväksi, mutta kun ei noista tiiä jos siinä eilisessäkin oli jotain jänisruttoa niin leviää siitä sitten huonolla tuurilla muihin eläimiin ja ihmisiin.

T