Kävin vihdoin astetta intensiivisemmän työrupeaman jälkeen hakemassa riistakameran pois suhteellisen lupaavalta uudelta kettuspotilta. Positiivista on se, että kortille oli tallentunut mukavasti ruutuja repolaisesta, mutta en ollut kovin mielissäni huomatessani, että samasta spotista olivat näköjään tietoisia myös lukuisat muut ihmiset joista mun kortille tallentuneissa pätkissä pääosaa esitti joukko innokkaita kolon suulla pyllisteleviä lapsukaisia. Riistakameraa oli pitänyt tietysti myös sormeilla ja käydä useampaan otteeseen lähietäisyydeltä ihmettelemässä, mutta näköjään sen verran kuuliaista kansaa kuitenkin olivat, että kamera oli edelleen paikallaan. Valmistaudun edelleen henkisesti joka kerta siihen, että riistakameraa hakiessa onkin vastassa eioota. Itse kettuja en paikalla kameraa hakiessa nähnyt enkä oikein tiedä kuinka ton spotin kanssa nyt jatkaisin. Tuntuu olevan niin tuurinkauppaa kettujen näkeminen ylipäätään, että olisi kova halu panostaa lähempänä oleviin kohteisiin jotta ei menisi niin turkasen paljon aikaa ja rahaa siihen kettulottoon (eli käytännössä paikalle matkustamiseen useammalla kulkuvälineellä suuntaansa, tuntikausien kytistely turhaan ja sama toiseen suuntaan), mutta kun lähellä ei vaan tunnu olevan mitään niihin liittyvääkään. Pupuja on, mutta kettuja ei. Oon toisaalta ihan varma että saan jälkikäteen kuulla jostain upeesta kettuspotista jossain kilsan säteellä kotoa jonka oon vaan autuaasti missannu.
 |
| No moi? |
Verrattuna vuoden takaiseen kamerapuuhasteluun oon huomannu yhden hauskan yksityiskohdan. Sillon käytin tosi paljon aikaa kaiken maailman puskissa kauriita etsien, ja toisinaan onnistuinkin suurella vaivalla nappaamaan niistä kuvia. Sinänsä kutkuttavaa ja hauskaa hippaleikkiä, mutta useimmiten tulokset jäi aika laihoiksi. Ryteikköympäristö ei tarjonnut kovin nättejä puitteita kuville/taustoille ja useimmiten jäin tuntikausien hippaleikin jälkeen nuolemaan näppejäni. Nyt kun en oo jaksanu sitä puskahippaa enää, niin toistuvasti tulee tilanteita joissa oon kuvaamassa tai etsimässä jotain ihan muuta ja kohdalle tulee tarjottimella kattaus jossa niitä kauriita tulee tyrkylle paljon paremmassa ympäristössä.
 |
| Pusipus |
Tänpäiväinen kohtaaminen olisi voinut poikia nättejäkin kuvia, mutta olin just hetkeä ennen tullut vaihtaneeksi 100-500mm telen + 1.4x extenderin kameraan kiinni lintukuvausajatuksella. Ilma oli jotenkin tosi tumma ja aurinko paksujen pilvien takana, niin ei valo vaan tahtonut mitenkään riittää noihin puskajusseihin tolla combolla. Lopputulemana oli liuta tosi tärähtäneitä kuvia kaurispariskunnasta, ja ne loput kuvat jotka pysyi mitenkuten terävinä on tosi rakeisia ISO:n ollessa vähintään 10000. Rajaukset suhteellisen liikkuvaisista eläimistä oli myös huonot, eikä kuvanlaadun ollessa mitä on voi oikein cropatakaan.
Kun ostin ton 1.4x-extenderin, mulle tuli yllätyksenä, että zoomia ei voi sen kanssa ruuvata kiinni vaan käytössä on vaan telepää tosi pienellä säätövaralla koska välikappale estää fyysisesti putkea menemästä kasaan. Mun kamerareppu on niin iso että toi 500mm mahtuu just ja just extenderinkin kanssa kyytiin joten se ei sinänsä oo ongelma, mutta esim tossa isossa kauriskuvassa olisi ollut mahtavaa zoomata rajausta väljemmäksi.
 |
| Mamma miksi toi iso silmä tuijottaa? |
Pistin tilaukseen uuden iPhone 13 pro:n johon ei oikeastaan ois ollut varaa. Nykyinen X on antanut toistuvasti merkkejä siitä, että ei ehkä jaksa enää kovin kauaa olla keskuudessamme. Tänään kun suunnistin reissulta kotiin ja yritin bussipysäkillä ladata HSL:n sovelluksesta matkalippua, koko saatanan toosa meni niin pahasti solmuun että lopulta seisoin pysäkillä tyhmänä kännykkää rämpäten ja katoin miten bussi ajoi iloisesti ohi. Mikään ei auttanu enkä saanut sitä edes käynnistettyä uudestaan. Teki kieltämättä mieli antaa vähän rakkautta pajavasaralla. Lopulta oli pakko tietä kysellen ettiä lähin kauppa jossa matkakortin lataaminen onnistuu ja ladata perinteisesti arvoa matkakortille. Oispa ollu hienoa jos matkakortti ei ois ollu mukana, kun yleensä tosiaan käytän nykyään sitä sähköistä HSL:n softaa. Sit oisin varmaan kävelly kotiin ja tekisin kotimatkaa edelleen. Tänään puhelin tokeni vielä Appleliikkeen sedän suosiollisella avustuksella mutta luottoa ei enää oo ihan kauheesti.
Toivon, että uusi puhelin ehtii saapua ennen vanhan lopullista leviämistä. Kiinnostaa kovasti uuden puhelimen RAW-kuvanlaatu ja laaja- sekä yökuvausominaisuudet.
 |
| Melkein eksyttiin Nuuksioon. |
Mäyrähommeliinit alkaa olla sillä tolalla, että en oo jaksanu kauheesti niiden huudeilla käydä kun illat on jo niin hämäriä että ei oo kauheesti toivoa kuvien saamisesta. Keväälle suunnitelmia mäyrien suhteen on kyllä kovastikin. Viime aikoina on tullut räpsittyä enemmän kuvia perheen koirasta, kun sitä välillä havahtuu siihen että nää karvakaverit on täällä tosi vähän aikaa. Toisaalta nopean pienen koiran kuvaaminen on myös tosi hyvää harjoitusta luontokuvaamiseen.
Oon välillä onnistunut luomaan itelleni jotain hirveitä paineita kuvaamisen suhteen ja tuntuu kauheelta kynnykseltä julkaista mitään, tai välillä ihan vaan edes ottaa kuvia. Yritän työstää tätä sillä että otan kameraa mukaan paikkoihin ja kuvaan paljon sen kummemmin ajattelematta. Ei kaiken tarvi olla aina niin suunniteltua ja aseteltua. Suurin osa on tietysti paskaa mut niin se tuntuu olevan muutenkin. Mitä väliä. Haluun vaan pitää tän semmoisena, että kuvaaminen on jatkossakin hauskaa eikä hampaat irvessä puurtamista ja suorittamista.
T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tell me?